Vedet silmistä valuen..

..nauroin ja luin Iltalehden artikkelia, jossa kerrotaan millaisia lakeja Yhdysvalloissa on voimassa. Voi pyhä sylvi! Vatsamakkarat rullalla ja poskilihakset hellinä luin yhä epäuskottavimmista laeista.. Kyllä ne amerikkalaiset vaan ossaa.

"Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota ja tuhansia täysin käsittämättömiä lakeja. Iltalehti esittelee yhden lain jokaisesta osavaltiosta.
Alabama
Jäätelötötterön pitäminen takataskussa on kielletty kaikkina aikoina.
Alaska
Elävän hirven työntäminen liikkuvasta lentokoneesta on kielletty.
Arizona
Samassa taloudessa saa olla enintään kaksi dildoa.
Arkansas
Mies saa hakata vaimoaan, mutta enintään kerran kuukaudessa.
Kalifornia
Riistan ampuminen liikkuvasta ajoneuvosta on kielletty, ellei metsästyksen kohteena ole valas.
Colorado
Humalassa ratsastaminen on kielletty.
Connecticut
Aseella ampuminen on kielletty yleisillä moottoriteillä.
Delaware
Vesistöjen yli lentäminen on kielletty, ellei mukana ole riittävästi ruokaa ja juomaa.
Florida
Lapsien myyminen on kielletty.
Georgia
Kenenkään ei tule kantaa jäätelötötteröä takataskussaan sunnuntaisin.
Havaiji
Kolikoiden laittaminen toisen korvaan on kielletty.
Idaho
Sunnuntaiajelu karusellissa tulkitaan rikokseksi.
Illinois
Henkilö voidaan pidättää irtolaisena, jos tällä ei ole vähintään yhtä dollarin seteliä mukanaan.
Indiana
Piin likiarvo on 3.
Iowa
Yksikätisten pianistien on esiinnyttävä ilmaiseksi.
Kansas
Jos kaksi junaa kohtaa samalla radalla, kumpikaan ei saa jatkaa matkaa ennen kuin toinen on ohittanut.
Kentucky
Ankanpoikaa ei saa värjätä siniseksi myyntitarkoituksessa, ellei kaupan ole kuusi yksilöä samalla kertaa.
Louisiana
Pankkivirkailijan ampuminen vesipistoolilla ryöstön yhteydessä on kielletty.
Maine
Joulukoristeet on poistettava sakon uhalla viimeistään 14. tammikuuta.
Maryland
Leijonan vieminen elokuviin on kielletty.
Massachusetts
Lapset voivat polttaa, mutta he eivät saa ostaa tupakkaa.
Michigan
Nainen ei saa leikata hiuksiaan ilman aviomiehensä lupaa.
Minnesota
Alasti nukkuminen on kielletty.
Mississippi
Moniavioisuuden opettaminen muille on kielletty.
Missouri
21 - 50-vuotiaiden sinkkumiesten on maksettava vuosittain yhden dollarin vero.
Montana
Vähintään seitsemää intiaania pidetään hyökkäyksenä tai sodan osapuolena ja heidän ampumisensa on sallittu.
Nebraska
Henkilö, jolla on tippuri, ei saa mennä naimisiin.
Nevada
Kameliratsastus moottoritiellä on kielletty.
New Hampshire
Jalkojen tömistely tai pään nyökyttäminen musiikin tahtiin kapakassa tai kahvilassa on kielletty.
New Jersey
Mies ei saa kutoa kalastuskauden aikana.
New Mexico
Idiootit eivät saa äänestää.
New York
Naiset voivat kulkea yläosattomissa julkisilla paikoilla, jos se ei liity liiketoimintaan.
North Carolina
Epävireessä laulaminen on kielletty.
North Dakota
Kengät jalassa nukahtaminen on kielletty.
Ohio
Samassa taloudessa ei saa asua yli viittä naista.
Oklahoma
Seksi ennen avioliittoa on kielletty.
Oregon
Jäätelön syönti on kielletty sunnuntaisin.
Pennsylvania
Samassa taloudessa ei saa asua yli 16 naista, sillä se on yhtä kuin bordelli.
Rhode Island
Kenenkään ei tule purra toista jalkaan.
South Carolina
Flipperin pelaaminen on kielletty alle 18-vuotiailta.
South Dakota
Juustotehtaaseen nukahtaminen on kielletty.
Tennessee
Lapsen yllyttäminen oluen ostoon on kielletty.
Texas
Toisen ihmisen silmän myyminen on kielletty.
Utah
Katastrofin aiheuttaminen on kielletty.
Vermont
Jumalan kieltäminen on kielletty.
Virginia
Naisten kutittaminen on kielletty.
Washington
Vanhempien väittäminen rikkaiksi on kielletty.
West Virginia
Mies voi harrastaa seksiä eläimen kanssa, kunhan eläimen paino ei ylitä 40 paunaa (18,14 kiloa).
Wisconsin
Junassa suuteleminen on kielletty.
Wyoming
Romukauppiaat eivät saa käydä kauppaa humalassa olevien ihmisten kanssa."

Lähde: http://www.dumblaws.com/
MARKO-OSKARI LEHTONEN

Lähde: Iltalehti

Piristää kummasti, eikö vain?!

Lomalla

.. ja tekisi mieli jo kömpiä peiton alle nukkumaan. Niin, ja kello on vasta yhdeksän illalla. Kiva. Loma on siis tullut tarpeeseen. Vaikka työpäiviä ei olekaan ollut jokaiselle viikonpäivälle, eikä vapaapäiville ole ollut muuta toimintaa kuin omat kotihommat ja käsityö, mutta silti loma on hyvin tervetullut. En ole viettänyt kesälomaa sitten, hm, öö, no 6 vuoteen? Saatikka sitten muitakaan lomia. Jokainen kesä on mennyt (kesä)töissä ja syys-/talvilomat on mennyt erilaisia koulujuttuja värkätessä/miettiessä. Että niin, (kesä)loma on tullut todellakin tarpeeseen. Ihan ja todella.

Tuntuu ihan siltä kuin voimat olisi kiskastu viemäriin ja vedet olisi huuhottu niskaan paineella. Silmiä painaa ja hartiat on lysyssä. Tässä on viimeiset hetket menty varapattereilla, ainakin henkisellä puolella. Kesä on tuonut paljon negatiivisia asioita mukanaan, monta sellaista asiaa, jotka olisin mieluusti jättänyt kokematta. Mutta tulipahan koettua ja tulipahan samalla taas kasvettua rahtusen verran aikuisemmaksi ja kokeneemmaksi. Sinisilmäisyys ja naiivisuus on karissut matkanvarrelle ja nyt ollaan jälleen hitusen pessimistisempiä. En tahtoisi asioiden olevan sillä tolalla. En halua olla pessimisti, mutta elämä on muokannut sellaiseksi. "Pessimisti ei pety"-sanonta on tullut osaksi päivittäisiä sanontojani. Voisin tatuoida sen samantien otsaani, ei jäisi ainakaan kellekään epäselväksi mitä mieltä kaikesta olen.

Ehkä tämä elämän riepottelu tuntuu entistä pahemmalta, kun on henkisesti niin kypsynyt ja väsynyt. Toivon kovasti, että tämä loma palauttaa minussa entistä positiivisuutta henkiin. Irtiotto arjesta Pariisin muodossa on äärimmäisen odotettu asia. Odotan reissulta paljon, ehkä jopa liian paljon. Odotan, että siellä koen jonkin sorttisen valaistumisen ja kotiin palatessa tiedän mihin suuntaan haluan elämääni viedä. Tällä hetkellä kun olo on sellainen, että tuuli riepottelee ja vie minne haluaa. Vie sinne minne en oikeasti halua. Valmistuminen ja siitä johtuva alakulo, ja monien suunnitelmien raju kariutuminen, ovat vieneet kaikelta pohjan. Tiesin aina mitä haluan, mutta nyt.. enpä ole enää niin varma. Jotenkin vain olen niin pirun hukassa. Etsin ja hapuilen, en saa otetta. Tuolla jossain on jokin, mutta mikä? Ja ennen kaikkea, missä se jokin on?

Juu, loma on todellakin tervetullut ja tarpeellinen. Taidan vetäytyä tuonne peiton uumeniin ja nukkua huomenna ainakin ysiin (huom, mulle tuo aika on siis myöhä..).

Pinterestistä löytyi väsyneeseen mieleen kolahtavia kuvia. Tummia, synkkiä, dramaattisia, monisyisiä. Väsyneitä. Ankeudessaan kauniita.

Napikasta

Taas on napit saaneet kyytiä. Tällä kertaa muissakin väreissä kuin vain pelkästään valkoisena. Vaikka kyllä sitä valkoistakin löytyy, tottakai. Laukku syntyi inspiraatiosta, jonka sain Pinterestistä löytämästäni laukusta. Laukkuun piti ensin tulla rusetti koritukseksi samanlailla kuin esimerkki laukussa, mutta en ollutkaan siihen sitten tyytyväinen. Suunnitelmat menivät uusiksi ja laukku muuntautui pienemmäksi (45 cm x 28 cm) ja napeilla koristelluksi. Laukun olkaimet ovat alareunasta ja leukun yläreunasta tikattu kiinni, mutta välimaasto on irrallinen. Irralliseen osaan voi pujottaa esim. ohuen neuletakin roikkumaan, jos ei sitä halua laukkuun rytätä. Näppärää? Jo vain.

Olettehan huomanneet, että sivubannerista löytyy näppärät linkit niin Ravelryyn, Etsyyn kuin myös Pinterestiin? Pinterestin linkillä pääsee suoraan omalle keräilysivulleni, mutta pääseepä siitä näppärästi myös ns. yleisille sivuille, kunhan vain painaa Pinterest-logoa.

 

 

Inspiraatio

.. ja sitten se oma tekele.

Nostalgista

Asioita rutiininomaisesti tehdessä päässä vilistää vaikka ja minkälaista ajatusta. Tänä aamuna sämpylöitä pyöritellessäni mieleeni juolahti lapsuudenajan piirretyt. En millään meinannut muistaa muutamien piirrettyjen nimiä, joten tuuppasin sämpylät uuniin ja läksin katsomaan josko internet auttaisi minua. Ja voi tokkiinsa, sieltähän ne löytyi, vanhat tutut ja niin rakkaat piirretyt. Moni muukin oli kaiholla muistellut menneitä aikoja ja onko tuo nyt ihmekkään? Tämän päivän piirretyt on pyssysankareita ja avaruusmötiköitä pullollaan. Opettavista tarinoista ei ole puhettakaan ja juonetkin ovat vain tappoa ja kostoa. Ei hyvä, sanon minä. Onhan nykyiset piirretyt vaikuttavan näköisiä grafiikaltaan, mutta siihenpä se sitten jääkin..

Toisin oli ennen.

Oikeasti.

Ennen tarinoissa oli kunnon juoni ja lopussa odotti aina opetus. Kuvamaailmakin oli herkullisen värikäs ja lapsellisen kiltti, juuri niin kuin pitääkin. Lapsen pitää saada olla lapsi, joten pyssysankarit ja kostokierteet voisivat painua hornantuuttiin lastenohjelmista. Tai niin, onko nykyiset piirretyt enää lapsille? Onko ne ennemminkin suunnattu teineille/nuorille aikuisille?

Rakastin suurella sydämellä Tao Taoa, Kummikarhuja, Tohtori Sykeröä, Alfred J. Kvakia, Varjo Ankkaa ja Ankronikkaa. Ja tietenkin Olipa Kerran Ihmistä, Nalle Luppakorvaa sekä Histamiinia. Niin ja Tarinatuokiota sekä Matkaa Maailman Ympäri 80 päivässä. Niin ja Bingua. Monien ihannoimaa Myyrää inhosin, ihan ja kertakaikkiaan inhosin. Mielestäni se oli huonosti ja kankeasti tehty. Jopa lapsena ymmärsin sen olevan jotain sellaista mistä en alkuunkaan pitänyt.

Tarinatuokiota kohtaan minulla oli inho-rakkaus-suhde. Olin kiikun kaakun sen suhteen pidänkö kuvamaailmasta vai en. Tarinat ja niiden maailma kiehtoivat ja pistivät istumaan telkkarin eteen aina, kun kyseinen ohjelma tuli. Ehkä juuri se, että inhosin osittain erilaista, hieman ankeaa ja ruskeanpuhuvaa grafiikkaa, pisti minut tykkäämään siitä. Se vain oli jotenkin niin erilainen, koukuttava, ruman kaunis. Samanlaista epäluuloa herätti Histamiini sekä Alfred J. Kvak. Niissä oli jotain, joka pisti epäilemään tykkäämistä. Kaikesta huolimatta katsoin kaikista kolmesta piirretystä kaikki jaksot. Ja pidin niistä. Pidän edelleen. Olen ollut haltioissani, kun Alfred J. Kvak pyörii jälleen telkkarissa. Se on juuri sellainen kuin sen muistin olevankin. Korni ja naiivi, mutta samalla tuskastuttavan kaunis ja opettavainen.

Löysin You Tubesta muutaman tuttuakin tutumman pätkän, joita uppouduin katselemaan leveä hymy kasvoilla. Nostalgista.

Valmistelua

Noniin, enää tämä viikko töitä ja sitten alkaa loma. Huh. Tulevan matkan valmistelut alkoivat viikonloppuna, kun haimme vanhemmiltani isot matkalaukut sekä kameravahvistusta. Nyt on tuplasti muistikortteja ja kameroita, eiköhän niillä pärjätä?!

K ystävältäni saimme lainaan Suomi-Ranska-Suomi sanakirjan, vaikka kuulemma Pariisissa pärjää ihan englanniksikin. Minä luin ranskaa yläasteella, mutta enhän minä enää osaa yhtään mitään. No okei, ehkä ihan alkeita, mutta siinäpä se, eli ei ole luottamista niihin taitoihin. Luottakaamme siis siihen, että englanti riittää ja sitä osataan tarpeeksi. Ranskaksi voidaan kiitellä ja toivotella huomenet, päivät, illat ja yöt. Eikös se jo riitä?

Samaiselta K ystävältä saatiin lainaan myös Louvre-opas. Ihan loistava asia, sillä se on kattava teos siitä mitä löytyy mistäkin! Ei tarvitse siis arpoa minne mennään, jotta nähtäisiin tietyt asiat.. Kiitokset vain vielä K:lle lainaamisesta! Varattiinhan me Louvreen opastettu kierros, mutta se ei kierrätä kaikkia niitä paikkoja mihin haluamme mennä, joten oma-alotteiseen kiertelyyn opus on varmasti oikein oivallinen.

Vielä pitäisi selvittää toimiiko Pariisissa Visa Electron vai työnnetäänkö matkakassa sukkaan ja sukka patjan alle (tietääkö kukaan mahdollisista lukijoista tähän visa(iseen) ongelmaan ratkaisua? ). Ja sitten pitäisi vielä pestä ja silittää silitettävissä olevat vaatteet ja tuumia mitkä kaikki kengät/laukut/korut pääsee reissuun mukaan. En haluaisi pakata laukkua turhan täyteen, jotta mahdolliset ostokset mahtuvat matkaamaan Suomeen. Yritän siis olla mahdollisimman järkevä pakkausvaiheessa. Epäilen tätä kyllä vahvasti, mutta ainahan voi yrittää.

Matkaan valmistautuminen on siis todellakin käynnistynyt. Huh. Jännittää. Masun pohjassa kihelmöi!

Pipipupu

".... Pupu kestää kuumaa, 

      silloin läheisyys huumaa.

Kylmää ei se kaihda, 

        ethän siis toiseen vaihda. "

Juu, en oo ihan Eino Leinon tasoinen runoilija tai lorun vääntäjä, mutta yritystä ainakin piisaa. Ja eikös se niin ole, että tarkoitus pyhittää keinot? Joten yrittäessäni selventää ontuvalla runoilullani pupun olemassaolon syytä pyrin parhaimpaani sen hetkisellä runonsykinnälläni. Lopputulos ei todellakaan ole mitenkään huippu, mutta ajaa asiansa. Lahjan saaja ainakin on ymmärtänyt pupun tarkoituksen, joten eikös silloin ole tavoite saavutettu?

Pipipupu on samalla metodilla valmistettu kuin aikaisempi Mr. Bunny. Tällä kertaa lankana on käytetty bambulankaa, jolla on huomattavia terveysvaikutuksia, ja sisälmyksinä on käytetty riisiä sekä pumpulia (pää on pupulla sen verta iso, että osa riisistä piti korvata pumpulilla, jottei pää retkottaisi täysin holtittomasti.). Riisiä käytin täytemateriaalina siksi, että pupu on tarkoitettu pipipupuksi, eli sen voi lämmittää (esim. mikrossa), jolloin se lämmittää mukavasti mm. kättä, niskaa tai muuta kolottavaa kohtaa. Pipipupun voi myös tuikkasta pakkaseen toviksi, jolloin se kylmettyy ja viilentää mukavasti helteellä tai rauhoittaa tulehtunutta kohtaa kropassa. Riisi on oikein oivallinen täytemateriaali, koska se pitää hyvin lämpöä/kylmää, toimii siis samanlailla kuin esim. kaura. Kauraa mulla ei juuri täyttöhetkellä ollut, joten kippasin riisit (täysjyvä) pupuun (Kippaaminen on kyllä ylipositiivisesti sanottu, sillä suurin osa riiseistä piti ujuttaa pupuun yksi kerrallaan, varsinkin käsiä täytettäessä.). Pupun silmät on ommeltu, samoin kuin pupun rinnassa sykkivä punainen sydän. Niin ja pupu on musta, koska tiedän lahjan saajan pitävän hieman rouheammasta/rockimmasta meiningistä Täytyy kyllä sanoa, että hieman huoletti, että pitääkö ystäväni väristä, mutta ilmeisesti piti, koska....

...Pipipupu pääsi eilen uuteen kotiinsa ilahduttamaan ystävääni syntymäpäivän kunniaksi. Kuulemani mukaan lahja oli erityisen mieluinen ja se olikin paras uutinen mitä pystyin kuulemaan. 

Pipipupu

Herneitä ja naamoja

Tänä kesänä on herneitä viskelty suuhun ja vedetty nenään, onpahan muutama kopsahtanut myös korvaan (Husbändin toimesta). Minun on vihdoin aika todeta addiktioni vakavuus: olen riippuvainen herneistä. Niitä pitää saada napostella pussitolkulla, litroittain. Mitä makeampia sitä herkullisempia. En voi kulkea hernekauppiaiden ohi ilman ostotoimituksen suorittamista. Se on silkka mahdottomuus. Tai jos en osta herneitä, niin sitten vedän herneet nenääni, palkoineen kaikkineen. Herneitä on vedetty nenään muutenkin: helle ottaa veronsa ja pinna kiristelee mitä pienimmästäkin asiasta. Toki asiaan vaikuttaa myös moni muukin asia kuin helle, mutta sitä on aina hyvä syytellä. Helle kun ei loukkaannu siitä, että sitä haukutaan ja manataan.

Herneiden nappailun lisäksi olen harrastanut tänä kesänä naamojen bongaamista. Jokapäiväisessä elämässä tulee vastaan naamoja, jotka eivät ole siellä normaalissa paikassa (eli ihmisen tai eläimen päässä/ruumiin jatkeena, heh). Ainahan minä sitä olen harrastanut, mutta tänä kesänä olen koettanut kuvata niitä todisteeksi, jottei kukaan pääse harhaluuloiseksi väittämään. Naamojen bongaaminen on yleisesti hyväksytty asia, sitä todistelee blogi nimeltään Faces in Places. Kyseiselle sivustolle voi saada kuvansa näytille, kunhan ensin lähettää ottamansa kuvan blogin pitäjälle. Ei siis muuta kuin naamoja blongailemaan ja kuvia räpsimään...
Alla on nähtävissä allekirjoittaneen muutamia otoksia todisteeksi siitä, että niitä naamoja on joka puolella..

yrmy

irvistys

Ladon vinkeä naama

Potter + Parfyymi = loistava leffaviikonloppu

Viikonloppu oli mitä herkullisin leffa-rintamalla, sillä lauantaina pääsin vihdoin ja viimein näkemään Harry Potterin viimeisen osan. Ja voi mahdoton kuinka hyvä se oli, nopea tempoinen ja näyttävä. Moni asia oli toisin kuin kirjassa, mutta niinhän se aina menee. Kirjaa on mahdotonta muuttaa yhdenmukaiseksi elokuvaksi ja se on vain hyväksyttävä. Ja minähän hyväksyin sen, ja luultavasti juuri sen vuoksi nautin elokuvakokemuksesta erityisen kovasti. Olenhan seurannut Potterin koettelemuksia (miltei) alusta pitäen ja olen odottanut loppua haikean innostuneesti. Ja kyllä se vain on niin, että allekirjoittanut nauttii hyvin paljon taioista, velhoista, hyvän ja pahan taistelusta, romantiikasta.. ja Potter on kaikkea sitä, ihan ja justiinsa.

kuva täältä

kuva täältä

Toinen yllättävä ja erittäin mieluisa leffakokemus tarjoutui tv:n kautta. Sunnuntai-iltana silmieni eteen avautui (minulle) uusi elokuva nimeltä Parfyymi (Perfume, the story of a murderer). Ystäväni K tästä hehkutti jo kauan sitten, mutta en vain saanut sitä silloin katsotuksi. Mutta nytpä näin, ja joo-o, hyvähän se oli, oikein erikoisen hyvä. Tummanpuhuva, herkkä, traaginen, kohtalokkaan pakkomielteinen. Tarinan juju oli jo hyvin koukuttava ja elokuvan visuaalinen maailma mitä mielenkiintoisin. Jokin siinä vain on että menneisiin aikoihin liittyvät tarinat/elokuvat/kirjat koukuttavat ja saavat pauloihinsa. Kenties se on romantiikkaa tai silkkaa mielenkiintoa sen ajan elämänkatsomusta kohtaan.

kuva täältä

kuva täältä

kuva täältä

Tukkijoella

" Ensi-ilta Mäntyrannan kesäteatterissa 22.6. Suomen kansalaissota on jaksanut puhuttaa, koskettavastikin, kollektiivista kansanpsyykeä tapahtuneesta vielä monien sukupolvien jälkeenkin. Samanlainen psyykkinen vangitseva mekanismi näyttää toimivan Teuvo Pakkalan yli sata vuotta sitten kirjoittaman näytelmän Tukkijoella kohdalla. Tukkijoella-näytelmän tarinasisältö, seikkailevaa vapautta edustavan tukkilaisuuden ja agraariyhteisön kohtaaminen, on nykyihmiselle fantasia- tai myyttinen maa, romanttinen sielun kotipaikka, johon voi hetkittäisesti vetäytyä.
Silloin katsojan ei tarvitse ajatella kriittisesti tarinan realistisuutta.
Draamallisilla mittareilla arvioituna Tukkijoella on itse tekstinä kieltämättä fragmentaarinen, pinnallinen ja kliseinen, eikä edes komediana erityisen etevä. Sen draamallinen sytyttävyys jää siis näyttämötoteutuksen varaan.
Ohjaaja Pentti Pesällä on ollut kiitollisesti Siilinjärven teatterissa suuri henkilökoneisto käytössä. Ammattiohjaajana Pesä liikuttelee isoja joukkoja taitavasti. Yhtenä erityisenä ansiona on elävän musiikin, kahden haitarin ja kahden mandoliinin pelimannikokoonpanon, käyttö laulujen säestyksessä.

Nopealla tempolla

Alun alkaen Pentti Pesä on rakentanut kohtaukset sopivan nopealla tempolla. Varsinkin alussa katkelmalliset kohtaukset tulevat kuin tasaisena vesiputouksena. Lyhyet laulut rytmittävät kohtausten jatkumon. Juoniasetelmassa tukkilaiset ovat saapuneet maatalon miljööseen. Talonpito ei kukoista, isäntä Pietola (Eero Luostarinen) potee tahdonheikkoutta. Aivan vastakkainen persoona on Turkka (Juhani Heiskanen), joka laittaa tuulemaan, tukkilaiset talon töihin.
Keskeinen temaattinen jännitetekijä ovat muutamien tukkilaisten ja talon nuoren naisväen suhteet. Romanttiset, kehittyvät suhteet ovat koko juonirakenteen luuranko. Näihin kuuluu myös kilpakosija-asetelma.
Sähinätemposta huolimatta näytelmän alkupuolella ilmaisujännite jää hieman laimeaksi. Mutta vapautuminen tapahtuu.
Siinä on yhtenä keskeisenä tekijänä se, että Ulla Antikainen on niin tehokas ja luonteva näyttelijä Maijan roolissa ja tuo kohtauksiin muihinkin näyttelijöihin tarttuvaa ilmaisun ruutia.

Vankkoja replikoijia

Ulla Antikainen menestyy yhtä lailla vahvana replikoijana kuin latautuneessa kehon liikekielessä ja mimiikassa, ja hän tekee Maijasta elävän, määrätietoisen, matriarkaalisella otteella hallitsevan hahmon. Allan Alaverronen tekee Tolarista sympaattisen ujon miehen tyypin. Tolarissa on oikeaa koomisuutta, hän kuorsaa päivätorkuilla rehevästi kuin Niilin virtahepo. Aapisen lukumonologi toimii Alaverrosella hyvin.
Huotarin roolissa Hannu Huusko on jylisevä-ääninen replikoija, hänen kasvomimiikkansa on elävä. Juhani Heiskanen niin ikään replikoi jykevästi ja rakentaa Turkan rooliin näyttävää uhoa.
Katrin hahmoon Noora Isomäki luo viatonta sulokkuutta, säteilevä hymy kuvastaa orastavaa onnea Turkan tulevana puolisona. Vesa-Pekka Lehdon esittämän juonittelevan Rättärin pilkkanauru on mieleen jäävä.
Aivan koko aikaa ei näyttämöjännite joukkokohtauksissa toisella puoliajalla toimi. Mutta uskovaisten naisten joukko kiihkeissä tilanteissa on kerrassaan oivallinen.
Erikoista, että niin monet komediallisen näytelmän laulut ovat mollisävellajissa, surumielisiä.
Koska laulajat ovat usein esityksissä kovin leveänä rintamana, laulut eivät pysy aina metrisesti koossa. Mia Tuovisen koreografia toimii perustasolla."

Lähde: Savon Sanomat 

kuva täältä

kuva täältä

Käytiin eilen illalla työporukan kanssa katsomassa kesäteatteria. Ilma oli loistava (aurinkoinen, mutta viileä) ja katettu katsomo oli kauniin rantamaiseman ääressä. Työporukka ei ollut kokonaan kasassa, koska osa oli näytelmässä mukana ja osa oli hoitelemassa liikettä.  Näytelmä oli ihan kiva, varsinkin puvustuksen osalta, joka oli asiaankuuluvasti hyvin talonpoikaismainen. Näytelmän ensimmäinen puolikas ei oikein tahtonut lähteä käyntiin, tuntui että (harraste)näyttelijät junnaavat paikallaan ja mitään ei oikein tapahdu. Näytelmän loppupuolisko olikin sitten jo mukaansatempaavampi ja näyttelijätkin pääsivät vauhtiin. Päänäyttelijät ja uskovaisten naisten ryhmä pelastivat näytelmän monelta notkelmalta. Kokonaisuutena näytelmä on suomalaisuutta ja menneen ajan henkeä tulvillaan. Teatterissa vietetty parituntinen oli oikein oivallisesti käytettyä aikaa, sillä ennemminhän tätä katsoi kuin jo moneen kertaan katsottuja telkkariohjelmia.

Tälle kesälle olisi vielä suunnitteilla toinenkin kesäteatteri vierailu. Ystäväni Kirsi Savinoff on puvustanut Tammenrannan kesäteatterilla esitettävän Kulkurin Valssi-nimisen näytelmän. Se on ihan pakko päästä näkemään!

kuva täältä

Kuumeilua

Enää kaksi viikkoa ja sitten se alkaa: loma. Kahden viikon ihana, täydellinen elokuinen (toivottavasti ei niin kuuma) ja Pariisin täyteinen loma. Täydellistä. En malta odottaa!!

Loman alku menee pakkaillessa ja matkaa odottaessa, mutta varmasti myös erinäisissä näpertelyissä. Harrastekaapin perukoilta löytyy monen moista keskeneräistä/viimeistelyä vaativaa puuhastelua. Ja jos ne hommat tuppaa loppumaan, niin johan sitä voi ryhtyä tekemään joululahjoja. Kesäloma on mitä parhain aika, jos ei tehdä, niin ainakin suunnitella joululahjoja.

Jotta se pakkaaminen onnistuu, niin sitä varten täytyy vielä hakea vanhemmilta suuret matkalaukut sekä lisäkameroita. Kyllä, tällä matkalla ei voi olla liian montaa kuvauslaitetta, kuvia nimittäin tullaan ottamaan ja paljon (kuitenkin käy niin, että haltioidun kaikesta niin etten muista kuvata). Linssin lävitse tiirailtu Pariisi ei kuitenkaan saa viedä voittoa, joten koetan hillitä kuvausintoa.

Reissua varten on tarkastettu (matka)vakuutusten voimassaolo ja hankittu (Pikku Myy-)laastareita sekä särkylääkkeitä. Kaksi retkeäkin on jo varattu, kolmannen varaaminen odottaa toimintalupaa Husbändiltä. Niin, ja monen sadan kilometrin mittaista ajomatkaa varten on väsätty biisilistaa. Ei pääse ainakaan musisointi loppumaan ennen lentokenttää. Paluumatkaa varten samainen musiikki saa kelvata. Saattaahan se tieten olla jotta Pariisissa muututaan niin kultturelleiksi, että mm. Kotiteollisuudesta, Volbeatista ja Staminasta koostuvat biisilistat voivat vaihtua kokonaan bluesiin ja jazziin. Mistäpä sitä tietää..

Loma- ja matkakuumeiluun auttanee edes hitusen ajomatkalle valikoituneet biisit.. tässä niistä muutama. Enjoy!

50 first dates

Niin ja vielä, uskomaton sunnuntai näin niin kuin leffarintaman osalta. Sillä vartin päästä alkaa yksi suosikkini tuorehkoista romskuleffoista: Aina eka kerta. Leffa vain on niin hyvä kaikessa imelyydessään. Ekan kerran kun näin tämän itkin vesiputouksen lailla. Tarina on niin koskettava. Oikeasti.
Ja juuri tämä elokuva tuli meidän häitämme edeltävä iltana, ja siitä tuli niin elävästi mieleen se onni, joka on minut kohdannut, kun olen Husbändin husbändikseni saanut. Melko imelää, tiedän.

"Henry Roth (Adam Sandler) on Havaijin merieläintarhassa eläinlääkärinä työskentelevä naistenmies. Eräänä aamuna hän tapaa kahvilassa taidetta opettavan Lucy Whitmoren (Drew Barrymore) ja he sopivat tapaavansa kahvilassa seuraavanakin aamuna. Seuraavana päivänä Henry saapuu jälleen tapaamaan Lucya, mutta tämä väittääkin ettei tunne Henryä. Silloin kahvilan omistaja vetää Henryn syrjään ja kertoo Lucyn kärsivän anterogradtisesta amnesiasta, jonka hän oli saanut auto-onnettomuudesta vuotta aiemmin. Tämän johdosta Lucy ei muista mitään onnettomuusaamun jälkeisistä tapahtumista, sillä mitkään muistot eivät tallennu hänen pitkäaikaismuistiinsa. Joka päivä herätessään Lucyn mieli tyhjenee edellisen päivän tapahtumista ja hän kuvittelee joka päivä elävänsä samaa päivää, 13. lokakuuta 2002."

Lähde: wikipedia

Arvosteluasteikko:
* = huono
** = välttävä
***= tyydyttävä
****= hyvä
***** = erinomainen

Puvustus/visuaalinen ilme: ****
Hawaiji meininkiä alusta loppuun. Kesäistä ja asianmukaista. Toimivaa.

Juoni: *****
Kertakaikkisen imelä juoni, mutta toimii kuin häkä (ainakin meikäläiseen). Naisen kohtalo ja miehen tulinen rakastuminen, ah. Eihän tästä voi olla pitämättä? Näin voi oikeasti käydä! Ajatteleppa omalle kohdalle, että et muistaisi tätä päivää enää huomenna, vaan eläisit aina yhtä tiettyä päivää... haaa, eikö alakin tuntumaan jo jossain?  

Kokonaisuus: *****
Täydellisen imelää ja dramaattista. Huumoriakin löytyy. Ei pysty tätäkään kritisoimaan. Sori.

Waterloo Bridge

Leffaherkuttelut jatkuu.. satuin onnekkaasti kanavasurffailemaan YLE Teemalle, kun Sumujen silta niminen klassikkoleffa alkoi. Onneksi todellakin. Mikä olisikaan parasta sunnuntailua kuin katsoa mustavalkoinen imellyselokuva? No ei mikään. Ihme etten ole aiemmin tätä nähnyt sillä r-a-k-a-s-t-a-n mustavalkoisia elokuvia, niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin.

Ah, olen vieläkin ihan fiiliksissä. Romskua ja dramatiikkaa. Voi onni.

"Sumujen silta on Mervyn LeRoyn vuonna 1940 ohjaama hieno klassikko, jonka pääosia esittävät Robert Taylor ja Vivien Leigh. Ensimmäisen maailmansodan aikaan sijoittuva elokuva perustuu Robert Sherwoodin näytelmään, jota tosin on Hollywod-käsittelyssä siistitty aika reippaasti.

Sumujen silta on kertomus viattomasta ballerinasta, joka kohtaa sota-ajan Lontoossa komean upseerin ja rakastuu. Ennen pitkää mies kuitenkin lähetetään rintamalle. Sydänsurujen painostamana työtön, rahaton ja onneton nainen alkaa ajautua epätoivoisiin ratkaisuihin. Hän ei tiedä rakastettunsa kohtalosta.

Sumujen silta on rikkeettömästi ohjattu rakkaustarina, johon LeRoy taikoo herkkyyttä ja koskettavuutta. Suurin ansio elokuvan menestyksestä ja ikivihreästä arvosta kuuluu kuitenkin Vivien Leigh'n hienolle näyttelijäsuoritukselle."

Lähde: YLE Teema

Arvosteluasteikko:
* = huono
** = välttävä
***= tyydyttävä
****= hyvä
***** = erinomainen

Puvustus/visuaalinen ilme: *****
Täydellistä, kerrassaan täydellistä. Ajanhenki ja tyyli ovat juuri sitä mitä odottaa saattaakin. Miesten sotilasunivormut ja naisten hulmuavat helmat. Täydellistä.

Juoni: *****
Imelä, dramaattisen kohtalokas, romanttinen, surullinen. Täydellinen.

Kokonaisuus: *****
Alusta loppuun asti koukuttava. Tarina ja hahmot ovat kauniita ja draamallisia. Ihana, täydellinen kaikessa mustavalkoisuudessaan ja imelyydessään. Näyttelijät ovat loistavia, ajalleen uskollisia.


Päättelyä: mustavalkoinen elokuva kolahtaa meikäläiseen yhtä kovaa kuin kirves jysäyttää puun kahtia. Osuu ja uppoo. Ei ole pahaa sanottavaa. Klassikko. Parhautta. Ei vaan pysty antamaan kritiikkiä. 

Love and Other Drugs

"Sykähdyttävä ja intohimoakin tihkuva romanttinen draamakomedia Love and Other Drugs on elokuva mahdottomalta tuntuvasta suhteesta sekä altistumisesta äärimmäisen vakavaan ja tarttuvaan tautiin – rakkauteen.

Jamie (Jake Gyllenhaal) on hurmuri, joka ei ole koskaan asettunut aloilleen mitä tulee työn ja naisten suhteen. Sitten hän tapaa työssään lääke-edustajana kaltaisensa, Maggien (Anne Hathaway), joka ei etsi muuta kuin ”ajanvietettä” itselleen. Kahden villin ja vapaan intohimoisesta ”ystävyydestä” kasvaa suhde jota he molemmat ovat yrittäneet karttaa. Joskus ihmisestä, josta uskoisit vähiten, tulee ihminen, jota tarvitset eniten.

Elokuvan huikeisiin pääosiin heittäytyvät upea Anne Hathaway ja hurmaava Jake Gyllenhaal."

Lähde: Finnkino


Päätimme torstai-illan kunniaksi vuokrata jonkunvain-elokuvan, sellaisen helpon ja viihdyttävän komedian. Kuinkas sitten kävikään? No, aika hassusti, sillä eihän se ollutkaan ihan niin helppo, eikä ihan niin koominenkaan. Alkuun mentiin sillälailla diibadaaba meiningeissä, mutta sitten.. sitten alkoi paljastua asioita, jotka tekivätkin elokuvasta hieman dramaattisemman/tragikoomisemman. Elokuva pisti aivosolut liikkeeseen ja herkän liikuttumaan (ja nauramaankin aina välillä, usemmankin olisi toki voinut, kyseessähän kuitenkin oli jonkin sorttinen komedia..). 
Katsomisen arvoinen kyllä, ihan ilman muuta. Hitusen popparia kippoon ja kipon kanssa sohvan nurkkaan ja ei kun PLAY.

 Arvosteluasteikko:
* = huono
** = välttävä
***= tyydyttävä
****= hyvä
***** = erinomainen

Puvustus/visuaalinen ilme: ***
Ei yllätyksiä eikä erityisen silmäänpistävän herkullisia asukokonaisuuksia. Kaikki oli niin kuin kuuluikin, ehkä siis hiukan tylsää? No mutta, Maggien asunto oli hyvin erikoisen oloinen boheemi, alkukantainen. Hyvin mielenkiintoinen..

Juoni: ****
Hyvä ja erilainen. Alku ei paljasta kaikkea, mutta lupailee ja antaa esimakua tulevasta. Loppu on imelä, mutta ei liian äitelä. Tarina kulkee jouhevasti eteenpäin ja kuljettaa katsojan intohimoon, pelkoon, onneen, rakkauteen ja pettymykseen..

Kokonaisuus: ****
Kokonaisuus toimii ja on mielenkiintoinen. Alastomuutta on paljon, mutta haittaakos tuo, kun kuitenkin kuuluu asiaan.. Näin True Bloodin suosijana on tottunut alastomuuteen, joten luultavasti herkempi ihminen voi hieman havahtua sen määrästä. Mutta niin, ennakkoluulottomasti vain katsomaan! 

Keskeneräistä

Monia asia on kesken..
Pliseeratusta hameesta tehty mekko on mustaa satiininauhaa vaille valmis -keskeneräinen-
Pyörivä tarjotin on miltei hiottu, vielä muutama veto ja se ois valmis maalattavaksi -keskeneräinen-
Lemmenlukkoon on tekstit suunniteltu, enää tarvitsisi kaivertaa -keskeneräinen-
Ystävän synttärilahja on tekovaiheessa -keskeneräinen-

Taitaa olla taas liian monta rautaa tulessa, kun mikään ei pääse valmistumaan. En aio kuitenkaan repiä stressiä, koska eiköhän tässä ole tullut stressattua ihan tarpeeksi. Sanoisin jopa, että stressimittari on jo vinhasti mennyt yli tämän vuoden osalta, ehkä jopa muutaman seuraavankin vuoden osalta. Onhan se kiva ettei tarttee miettiä, että mitäs sitten tekisi kun jokin homma valmistuu. Aina on jokin prokkis odottamassa valmistamista ja valmistumista. Ja jos joskus pääsee käymään niin, että kaikki hommat valmistuu, niin kyllä mielessä jo muhii monenmoista juttua. Onneksi.

Mikään ei ole niin kamalaa kuin se ettei ole mitään tekemistä. Oikeasti. Tämä ongelma seurasi minua jo lapsena. Muistan tuskailleeni äidille kun ei ole mitään tekemistä. Äiti raukka koitti keksiä vaikka minkälaista puuhaa ainokaiselleen: oli piirtämistä/värittämistä, barbileikkeijä, ulkoleikkejä, piilosta, koiran hoitoa/lenkittämistä... Onneksi en ole enää lapsi ja harmi, että en ole enää lapsi. Silloin ongelmat olivat juuri "ei ole mitään tekemistä"-luokkaa, nyt on vähän isommat ongelmat. Toisaalta silloin lapsena tuo "ei ole mitään tekemistä" tuntui maan kaatavalta ongelmalta. Että varmaan sitten mummona mietin näitä tämän hetkisiä ongelmia samalla tunteella kuin nyt ajattelen lapsuuden aikaisia ongelmia. No, se selviää sitten mummona. Toivon vain hartaasti ettei tämä "ei ole tekemistä"-ongelma seuraa mummoikään asti..

Mutta niin, kaikki puuhastelut ovat kesken. Eihän niillä mitään deadlinea ole, että sinänsä mihinkäs tässä olisi hoppu (paitsi sillä ystävän synttärilahjalla). On vain niin outoa, kun ei ole tarkkoja deadlineja. Ehkä niitä pitäisi itselleen asettaa, että asiat alkaisi valmistumaan.. näää, ei mitään deadlineja. Valmistuvat sitten, kun valmistuvat.

...

Kaksi iäkästä rouvaa astelee rinta rinnan liikkeeseen. Katselevat ympärilleen, juttelevat, naurahtavat. Matka jatkuu ympäri liikettä, hyllyn välistä toiseen, nauru raikaa tasaisin väliajoin. Ei ole kiirettä, ei hoppua toiseen paikkaan. Ollaan vain siinä, toisen lähellä, nauretaan ja puhutaan. Hitaasti, mutta varmasti kärryt saapuvat kassalle ja tuotteita lapataan hihnalle. Toinen rouvista tuumaa, että hän on jo 80-vuotias ja siksi pitää hoitaa hommat hieman rauhallisemmin. Toinen jatkaa samaan hengenvetoon, että hänpäs onkin vain 79-vuotias. Nuori siis, voi toimia hieman rivakammin. Nuorempi rouva kipaisee sanojensa mukaisesti nuorekkaan letkeästi pakkauspäähän kassahihnaa ja alkaa latoa tuotteita kassiin. Vanhempi rouva katselee hänen puuhiaan, alkaa nauramaan ja sanoo: "Kyllä ne nuo nuoret jaksaa!". Naururypyt syvenevät ja nauru karkaa jälleen huulilta. Kassatoimitus on ohi ja rouvat pääsevät jatkamaan matkaansa mainitsemilleen kesäjuhlille. Sinne ei ole kiire, koska eihän elämässä ole kiirettä minnekään, koska elämä on tässä ja nyt.
Naurun helinä täyttää liikkeen ja jatkaa matkaa rouvien mukana ulos. Ennen äänen haipumista kuulon ulottumattomiin ne syventävät omia hymykuoppiani. Ilo vieraili luonani miellyttävän hetken muistuttaen omista ystävistäni. Niistä upeista naisista, jotka saavat elämän kirkkaat värit hehkumaan entisestään ja tuovat sisältöä arkiseen arkeen. Ystävät, korvaamattomat hymyntuojat.

Paperinukke muistikirja

Sellainen on oltava aina käden ulottuvilla. Aina mukana, jopa maidon haku reissulla. Koskaan ei tiedä milloin idea tupsahtaa mieleen. Ja jos sitä et heti piirrä/kirjoita ylös niin tottakai se unohtuu, ja sekös harmittaa! Joten, aina on oltava jonkinmoinen muisti/-ideakirja tai sketchbook mukana. Tai vähintään purkkapaperi ja lyikkärin pätkä. Jotain.

Rakas Husbändi ilahdutti synttäripäivänäni antamallaan lahjalla. Paperinukke muistikirja voi kuulostaa oudolta, mutta on mitä loistavin ideoiden kerryttäjä ja kerääjä. Kirjassa on esitelty 1920-luvulta 1950-luvulle asti muotia paperinukkemaisessa muodossa. Ihan loistava idea ja herkullinen toteutus! Kyseinen aikaväli (oikeastaan lemppari aikavälini alkaa 1900-luvun alusta) on mielestäni parasta aikaa muodin rintamalla. Vaatteet ovat herkullisen hykerryttäviä, naisellisia, kauniita. Materiaalit ja värit, printit, silhuetit. Ah, täydellistä.

Suurin osa kirjasta on tyhjiä sivuja täynnä (90 sivua), innoittamassa omiin muotiluomuksiin ja ideoiden keräämiseen. Olen silitellyt kirjan kantta ja katsellut Minna Anttilan laatimia piirroksia hartaudella. En ole hennonut käyttää kirjaa, ennen kuin eilen. Päätin ryhtyä toimeen ja aloittaa kirjan täyttämisen muutamalla lehtileikkeellä. Minusta on vastustamatonta olla leikkaamatta lehdestä herkullisia kuvia tai jutun aiheita, jos niitä silmiini sattuuu. On helpompi leikata kuvat omiin arkistoihin kuin antaa niiden olla siinä missä ovat, koska en kuitenkaan kohta muista missä lehdessä mitäkin näin. Helpompi ja hermoja säästävä keino on tarttua toimeen ja leikata/repiä kuva/aihe heti talteen.

127 tuntia

"Slummien miljonääristä parhaan elokuvan Oscarilla palkitun Danny Boylen uusi elokuva perustuu uskomattomaan tositarinaan.

127 tuntia kertoo vuorikiipeilijä Aron Ralstonin (James Franco) hurjasta seikkailusta ja hänen yrityksestään selviytyä hengissä hänen kätensä jäätyä jumiin suuren kivenlohkareen alle syrjäisessä kanjonissa Utahissa. Seuraavan viiden päivän aikana Ralston joutuu puntaroimaan elämäänsä ja taistelemaan henkensä edestä luonnonvoimien armoilla, kunnes hän lopulta kerää kaiken rohkeutensa ja nokkeluutensa vapauttaakseen itsensä ainoalla mahdollisella keinolla, laskeutuu 20-metriseltä jyrkänteeltä ja vaeltaa vielä lähes 20 kilometriä, ennen kuin pääsee lopullisesti turvaan.

Matkansa aikana Ralston muistelee ystäviään, tyttöystäväänsä (Clémence Poésy), perhettään ja kahta retkeilijää (Amber Tamblyn ja Kate Mara), jotka hän kohtasi hieman ennen onnettomuuttaan. Olivatko he viimeiset ihmiset, jotka hän elämässään tapasi? Riipaisevan jännittävä tarina vie katsojat ennennäkemättömälle seikkailulle ja näyttää, mihin kaikkeen me henkemme pitimiksi olemmekaan valmiita."

Lähde: finnkino

Mikä elokuva! Vaikuttava, mieleenpainuva, koskettava, karmaiseva. Epätoivo, piinaavat tunnit, tietoisuus siitä mitä tuleman pitää... Roolihahmon valinta on oikein oivallinen ja kuvaus on mielenkiintoinen. Tämä elokuva kannattaa katsoa ihan ehdottomasti. Tosin ne ihmiset, jotka kaihtavat verta ja kuvottavia asioita, voivat miettiä muutaman kerran katsoako leffan vai ei. Mutta muille: katsokaa ihmeessä!

 Arvosteluasteikko:
* = huono
** = välttävä
***= tyydyttävä
****= hyvä
***** = erinomainen

Puvustus/visuaalinen ilme: *****
Kaikki toimii. Puvustus on tarkoituksenmukainen, totuudenmukainen. Visuaalinen ilme on pökerryttävän todellinen, kylmä ja raaka. 

Juoni: ****
Tositarinaa mukailtu mahdollisimman paljon.. voisi kuvitella, että elokuva on tylsä, koska äijä hiimailee kivenjärkäleen vankina 127 tuntia, mutta ei, ei se ole tylsä, kaikkea muuta. Juoni kulkee jouhevasti eteenpäin ja vie katsojan syvemmälle "sankarin" sielun syövereihin.

Kokonaisuus: ****
Kokonaisuus toimii. Leffa kulkee sähäkän alun kautta tuskaisaan välimaastoon ja kuvottavaan loppuun. 

Unelmakoti

Koska ärsyttävä helle tekee sen ettei mitään inhimillistä toimintaa voi suorittaa ilman järkyttävää hikoilua ja hermojen kiristelyä, niin päätin koota Unelmien Koti- kuvakollaaseja. Huomasin ja rekisteröin mielenisopukoihin seuraavanlaisen asian: ennen unelmieni koti näytti mielessäni hyvin modernilta ja simppeliltä, mutta nyt, juuri tällä hetkellä, se näyttääkin pehmoiselta, kodikkaalta, jujukkaalta. Unelmieni koti sisältää piilotettua nerokkuutta (salahuoneita, rappusten hyödyntämistä, funktionalisuutta huumorilla höystettynä) ja kodikkuutta pehmoisesti, mutta ei ylitupatusti.Turhanpäiväistä rojua ei saa näkyä missään, vaan jokaiselle esillä olevalle tavaralle täytyy olla jokin funktio, tai ainakin ihan helkutin hyvä selitys miksi sen täytyy olla juuri siinä.

Kuten varmasti kaikkia maailman ihmisiä (joita tämä asia jollain tasolla kiinnostaa) on sitä mieltä, että säilytystilaa ei ole tarpeeksi. Tätä mieltä olen myös minä. Sitä vain ei voi olla tarpeeksi. Tämän hetkisessä asunnossa on jokainen kolo ahdettu niin täyteen kamaa, että kun oven avaat jostain komerosta, niin täytyy varautua tavaravyöryyn. Ja kaikki ne tavarat on tarpeellisia, varsinkin ne käsitöihin tarvittavat. Ei niistä siis voi luopua. Tätä ongelmaa vielä lisää se, että rakastan kerätä sarjoja. Minun on aivan pakko saada koko sarja haltuuni tai muuten.. niin, muuten elämä hajoaa pieniksi pirstaleiksi (hitusen vain liioittelua..hih).

Mutta niin, unelmakotini (huom! minun unelmakotini, ei meidän tai Husbändin. Tämä on vain ja ainoastaan minun mielipiteeni ja unelmani) on ulokkeinen, monimuotoinen, kulmikas, jipokas. Siinä on tornia ja pikku ikkunaa. Ja ennen kaikkea, unelmakotini on sisältä valkoinen. Lattialaudat on hiottu ja maalattu kuultovalkoisiksi. Seinät ovat pääsääntöisesti valkoisia. Laatoitukset ovat valkoisia. Katosta on näkyvissä luonnollisia, puunsävyisiä parruja, mutta muuten katto on valkoinen. Jokainen tavara on valkoinen tai kirkas. Parrujen kanssa samaa sävyä olevia puuhuonekaluja on näkyvissä siellä täällä, harkitun epäsymmetrisesti. Valkoista, raikasta, pehmeää. Likaantuvaa, joo, mutta pesukoneet on keksitty. Ja materiaalien valinnoilla saadaan paljon aikaiseksi. Joten kyllä, minun unelmakotini on valkoinen. Ihastuttava.