Viikonloppu oli mitä herkullisin leffa-rintamalla, sillä lauantaina pääsin vihdoin ja viimein näkemään
Harry Potterin viimeisen osan. Ja voi mahdoton kuinka hyvä se oli, nopea tempoinen ja näyttävä. Moni asia oli toisin kuin kirjassa, mutta niinhän se aina menee. Kirjaa on mahdotonta muuttaa yhdenmukaiseksi elokuvaksi ja se on vain hyväksyttävä. Ja minähän hyväksyin sen, ja luultavasti juuri sen vuoksi nautin elokuvakokemuksesta erityisen kovasti. Olenhan seurannut Potterin koettelemuksia (miltei) alusta pitäen ja olen odottanut loppua haikean innostuneesti. Ja kyllä se vain on niin, että allekirjoittanut nauttii hyvin paljon taioista, velhoista, hyvän ja pahan taistelusta, romantiikasta.. ja Potter on kaikkea sitä, ihan ja justiinsa.
Toinen yllättävä ja erittäin mieluisa leffakokemus tarjoutui tv:n kautta. Sunnuntai-iltana silmieni eteen avautui (minulle) uusi elokuva nimeltä
Parfyymi (Perfume, the story of a murderer). Ystäväni K tästä hehkutti jo kauan sitten, mutta en vain saanut sitä silloin katsotuksi. Mutta nytpä näin, ja joo-o, hyvähän se oli, oikein erikoisen hyvä. Tummanpuhuva, herkkä, traaginen, kohtalokkaan pakkomielteinen. Tarinan juju oli jo hyvin koukuttava ja elokuvan visuaalinen maailma mitä mielenkiintoisin. Jokin siinä vain on että menneisiin aikoihin liittyvät tarinat/elokuvat/kirjat koukuttavat ja saavat pauloihinsa. Kenties se on romantiikkaa tai silkkaa mielenkiintoa sen ajan elämänkatsomusta kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista