Haastetta elämään

Huhhahhei, sain ensimmäisen haasteen ihanaiselta Silly O:lta:

Kerro (ilman materiasyyllisyyttä) mitkä viisi tavaraa/asiaa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa!

Kuten Silly O, niin myös minäkin ajattelin, että tämähän käy näppärästi.
Tottahan minä tiedän helpostikin mitkä viisi asiaa ostaisin, jos olisi kaikki maailman rahat käytössä, mutta sitten, kun asiaa alkoi todella pohtimaan, niin eihän se ollutkaan niin yksinkertaista..
Tuumailin, että haluaisin hankkia mm. afrikkalaisille/kolumbialaisille pikku lapsosille rokotteita, perustaisin sairaaloita, kouluja ja (turva)koteja, rakennuttaisin vesikaivoja.
Tai/ja laittaisin Suomessa selkäranka- ja aivovammapotilaiden asiat paremmalle tolalle.
Kustantaisin jokaiselle suomalaiselle lääkärille kattavan aivovammakoulutuksen ja hankkisin kunnon tutkimuslaitteita jokaiseen Suomen suurimpaan yliopistolliseen sairaalaan.
Perustaisin oman vakuutusyhtiön, joka ei ole samanlailla Hyväveli-järjestäytynyt kuin kaikki muut Suomen vakuutuslaitokset. Takaisin jokaiselle selkäranka-ja aivovammapotilaalle kunnollisen hoidon ja mahdollisuuden kuntoutumiseen.
Tai/ja ottaisin hyväntekeväisyyskohteen hieman lähempää ja hankkisin rakkaimmille ystävilleni juuri sen asian mistä he ovat aina haaveilleet, oli se sitten oma koti, auto tai avaruusmatka.

Mutta koska luulisin, että tämä haaste on astetta kevytluontoisempi, niin listasin asioita joita hankkisin itselleni. Sellaisia asioita, joista haaveilen joka lauantai lottokupongin äärellä.

Ensimmäinen on talo. Oma koti.
Kulmia ja ulokkeita täynnä oleva piparkakkutalo, jossa on tilaa elää ja unelmoida.
Talo olisi täynnä piilohuoneita, yllättäviä yksityiskohtia ja herkullisia muotoja.
Sellainen satujen talo, josta aina löytyisi uutta tutkittavaa.

Toinen on oikeastaan talon sisällä oleva asia eli kotiteatterihuone.
Sellainen huone, jossa voi katsoa leffoja ja sarjoja niin kovalla kuin vain korvat sallivat, ja siltikään naapurihuoneeseen ei kuuluisi pihaustakaan.
Valkokangas olisi koko seinän kokoinen ja istuimet olisivat muhkean pehmoisia, pullopidikkeellisiä ja muotoutuvia.
Popparikone olisi huoneessa valmiina ja seinälle olisi maalattu suosikkileffahahmoja, tyylikkäästi tietenkin.
Huoneen tulisi olla juuri tyylikäs, mutta samalla erityisen kotoisa.
Niin ja niitä leffoja tulisi olla kahmalo kaupalla. Kaikki paras elokuva Oscarilla-palkitut ja tietenkin omat suosikit.


Kolmas asia on myös hyvin tiukasti liitoksissa taloon, sillä eihän unelmien koti ole mitään ilman kirjastoa/kirjastoja. Haluaisin piilohuoneen, joka olisi ihastuttava soppi täynnä muhkeita istuimia ja kirjoja. Rivitolkulla kirjoja.
Haluaisin kirjoja rappusten alle, pöydille ja hyllyihin, joita olisi kaikkialla.
Sillä mikään ei vedä vertoja loistavalla kirjalle..


Neljäntenä olisi luonnollinen jatke kirjastolle, nimittäin silmälasit.
Ilman laseja ei lukukokemuksesta tulisi mitään, ei ainakaan pitkällä aikavälillä.
Tämä lukutoukka haluaisi jokaiselle mielentilalle ja asukokonaisuudelle omat lasit.
Haluaisin laseja eriväreissä ja muodoissa.
Haluaisin sporttisia laseja ja tyylikkään asiallisia laseja.
Juhlavia, huomaamattomia.
Laseja, laseja, laseja.


Viidentenä, vaan ei vähäisimpänä, tulee prumprum-rakkauteni eli auto.
Se auto, josta olen haaveillut, unelmoinut, huokaillut onnesta, kun se tulee vastaan.
Hummer h2.
Valkoisena tai mustana.
Lottovoittohaaveiden prumprum-osion kulminoituma.
Jämerän seksikäs ja tyylikkään miehekäs auto.
Se, jota varten pitäisi ajaa astetta kovempi ajokortti.
Moottoroitu rakkaus, se se on.


Näiden haaveiluiden kautta lähetän oman haasteen menemään ihastuttaville blogisteille
Miutaulle, Ninny Snippetsille, Operaatio Ahavan Jaanalle, Sort of Pinkin Tarulle ja Kaksin kaunihimpi-blogin Spatzille.

Huojentavaa

Perjantaina koin ahaa-elämyksiä ja huojennusta.
Toisaalta myös ahdistusta ja järkytystä, mutta niitä kuitenkin melko lievissä muodoissa.
Sain nimittäin diagnoosin aivojeni tilasta.
Vammahan siellä on.
Hyvin klassinen niskan retkahdusvamman yhteydessä tullut.
(Sitten kun saan käsiini neuropsykologin tarkan diagnoosin,
niin voin kirjoittaa lääketieteellisillä termeillä asian oikein.
Nyt mennään tällaisella maallikkokielellä.)
Minullahan osui pää auton tuulilasiin siinä auton kanssa läheisyyttä testatessa.
Joten siinä kopsahduksen aikana
(ei, kallo ei murtunut eikä tullut haavaa, kuhmu ja jomottava kipu "vain")
on aivot lilluneet puolelta toiselle ja venyttäneet tiettyjä ratoja niin, että seurauksena on vamma.
Vamma ilmenee vireystilan nopeana laskemisena.
Väsyn siis tervettä ihmistä nopeammin
(ja tämän vuoksi sain suosituksen,
että tulevaisuudessa voisin kenties tehdä töitä puolipäiväisesti).
Asiaan auttaa pitkät yöunet sekä päiväunien nukkuminen.
(Jep, olen nyt saanut tohtorilta käskyn nukkua päikkäreitä.
Ei huono juttu laisinkaan! :D)
Vireystilan laskemisen vuoksi ärsyynnyn hälytilanteissa
(esim. täynnä olevat kauppakeskukset yms.) normaalia nopeammin ja kiivaammin.
Muutenkin kokonaisvaltaisesti tunne-elämäni on mennyt asteen pessimistisempään suuntaan.
Näen asiat tummempi sävyisinä, koska vireystilani ei jaksa pitää positiivista vireyttä yllä.

Toisekseen muistini on hieman rempallaan.
Neuropsykologi teki minulle erilaisia testejä, joissa testattiin niin muistia,
älykkyyttä kuin myös hahmotuskykyä.
Olen keskivertoa älykkäämpi (jeij!) ja hahmotuskykyni on erinomainen.
MUTTA, tällä älykkyystasolla pitäisi muistin olla huomattavasti parempi.
Tuloksissa kävi hyvin selvästi ilmi,
että kun minun tulee pitää mielessä monta asiaa, sieltä livahtaa useampi asia pois.
Esimerkki: psykologi esitteli minulle kuusi henkilöä, joista sain tietää nimen, iän, ammatin, kotipaikkakunnan ja harrastuksen.
Sain tankata näitä tietoja niin kauan kuin halusin
ja sen jälkeen minun tuli kirjoittaa nämä tiedot ylös.
Oikein sain 22/30.
Ei siis kovin huonosti, mutta älykkyyteen verrattuna olisi pitänyt tulla täydet pojot.
Tunnin päästä tein saman uudestaan (sitä ennen tietoja oli tankattu uudestaan).
Tässä ajassa olisi pisteiden pitänyt parantua.
Sain yhden pisteen enemmän. Ei siis kovinkaan kaksisesti mennyt.
Muisti ei siis ole minun vahvin juttuni.

Kolmanneksi aivovammani pistää minut haukkomaan happea kuin kala kuivalla maalla
(esim. aina silloin kun en ole kunnolla levännyt, vaan olen vetänyt itseni piippuun).
Hormoonitaso heittelee, lämpötasapaino on hieman ketuillaan..
Onhan näitä.

Neuropsykologi koettaa etsiä omalta alueeltani sopivaa kollegaa, jolla voisin käydä kuntoutuksessa. Minun tulee oppia tunnistamaan mikä on osa vammaani ja mikä minua.
Tällä hetkellä tiedän vain ripauksen siitä mitkä käyttäytymismallit olen ominut vamman johdosta ja mitkä ovat osa minua itseäni. Vamman kun sain suhteellisen nuorena (21-vuotiaana), jolloin en ole täysin oppinut tuntemaan omaa aikuista itseäni. Perjantaihin asti kuvittelin, että minä olen tällainen, äkkäilevä pikkupentu, jonka muisti reistailee stressin takia.
Ja sehän on täysin väärä kuva. En siis tunne itseäni. En tiedä mistä alkaa Satu ja mistä alkaa vamma. Sen vuoksi minun tulisi käydä 20x90 minuutin mittaisia sessioita neuropsykologilla, tai vaihtoehtoisesti edessä on muutaman viikon Käpylä reissu.
Kaikki apu otetaan riemulla vastaan, koska tähän mennessä olen osannut hoitaa vain niskaani ja aivot ovat jääneet täysin paitsioon. Olen tehnyt vain hallaa kaikkine aivojumppineni.
Suurin apu kuulemma on levolla, joten sitä on tiedossa.
Näitä aivoja ei enää rasiteta turhilla asioilla.

Että semmoinen herättelevä käynti oli tällä kertaa.
On se vain mielenkiintoista miten pitkään on pitänyt taistella, että saa kunnon hoitoa.
Tähän astihan olen saanut kuulla olevani vainoharhainen, mielenvikainen, hullu.
Niskani on täysin normaalisti jännittynyt ja sen vuoksi kipuileva.
Joopa.
En osaa enää edes järkyttyä kaikista tiedoista, vaan otan ne melko tyynesti vastaan.
Olen koko tämän 7 vuoden ajan tiennyt, että minussa on vikaa.
Olen itkenyt monet illat tuskaa, paniikkia, ahdistusta, koska minua ei ole otettu tosissaan ja en tiedä mikä minussa on vialla.
Nyt olen alkanut saamaan vastauksia ja se on helpottavaa.
Nyt tiedän, nyt osaan hoitaa itseäni.
Tiedän mikä auttaa ja mikä pahentaa.
Olen tyytyväinen ja onnellinen, kaikesta huolimatta.