Tukkijoella

" Ensi-ilta Mäntyrannan kesäteatterissa 22.6. Suomen kansalaissota on jaksanut puhuttaa, koskettavastikin, kollektiivista kansanpsyykeä tapahtuneesta vielä monien sukupolvien jälkeenkin. Samanlainen psyykkinen vangitseva mekanismi näyttää toimivan Teuvo Pakkalan yli sata vuotta sitten kirjoittaman näytelmän Tukkijoella kohdalla. Tukkijoella-näytelmän tarinasisältö, seikkailevaa vapautta edustavan tukkilaisuuden ja agraariyhteisön kohtaaminen, on nykyihmiselle fantasia- tai myyttinen maa, romanttinen sielun kotipaikka, johon voi hetkittäisesti vetäytyä.
Silloin katsojan ei tarvitse ajatella kriittisesti tarinan realistisuutta.
Draamallisilla mittareilla arvioituna Tukkijoella on itse tekstinä kieltämättä fragmentaarinen, pinnallinen ja kliseinen, eikä edes komediana erityisen etevä. Sen draamallinen sytyttävyys jää siis näyttämötoteutuksen varaan.
Ohjaaja Pentti Pesällä on ollut kiitollisesti Siilinjärven teatterissa suuri henkilökoneisto käytössä. Ammattiohjaajana Pesä liikuttelee isoja joukkoja taitavasti. Yhtenä erityisenä ansiona on elävän musiikin, kahden haitarin ja kahden mandoliinin pelimannikokoonpanon, käyttö laulujen säestyksessä.

Nopealla tempolla

Alun alkaen Pentti Pesä on rakentanut kohtaukset sopivan nopealla tempolla. Varsinkin alussa katkelmalliset kohtaukset tulevat kuin tasaisena vesiputouksena. Lyhyet laulut rytmittävät kohtausten jatkumon. Juoniasetelmassa tukkilaiset ovat saapuneet maatalon miljööseen. Talonpito ei kukoista, isäntä Pietola (Eero Luostarinen) potee tahdonheikkoutta. Aivan vastakkainen persoona on Turkka (Juhani Heiskanen), joka laittaa tuulemaan, tukkilaiset talon töihin.
Keskeinen temaattinen jännitetekijä ovat muutamien tukkilaisten ja talon nuoren naisväen suhteet. Romanttiset, kehittyvät suhteet ovat koko juonirakenteen luuranko. Näihin kuuluu myös kilpakosija-asetelma.
Sähinätemposta huolimatta näytelmän alkupuolella ilmaisujännite jää hieman laimeaksi. Mutta vapautuminen tapahtuu.
Siinä on yhtenä keskeisenä tekijänä se, että Ulla Antikainen on niin tehokas ja luonteva näyttelijä Maijan roolissa ja tuo kohtauksiin muihinkin näyttelijöihin tarttuvaa ilmaisun ruutia.

Vankkoja replikoijia

Ulla Antikainen menestyy yhtä lailla vahvana replikoijana kuin latautuneessa kehon liikekielessä ja mimiikassa, ja hän tekee Maijasta elävän, määrätietoisen, matriarkaalisella otteella hallitsevan hahmon. Allan Alaverronen tekee Tolarista sympaattisen ujon miehen tyypin. Tolarissa on oikeaa koomisuutta, hän kuorsaa päivätorkuilla rehevästi kuin Niilin virtahepo. Aapisen lukumonologi toimii Alaverrosella hyvin.
Huotarin roolissa Hannu Huusko on jylisevä-ääninen replikoija, hänen kasvomimiikkansa on elävä. Juhani Heiskanen niin ikään replikoi jykevästi ja rakentaa Turkan rooliin näyttävää uhoa.
Katrin hahmoon Noora Isomäki luo viatonta sulokkuutta, säteilevä hymy kuvastaa orastavaa onnea Turkan tulevana puolisona. Vesa-Pekka Lehdon esittämän juonittelevan Rättärin pilkkanauru on mieleen jäävä.
Aivan koko aikaa ei näyttämöjännite joukkokohtauksissa toisella puoliajalla toimi. Mutta uskovaisten naisten joukko kiihkeissä tilanteissa on kerrassaan oivallinen.
Erikoista, että niin monet komediallisen näytelmän laulut ovat mollisävellajissa, surumielisiä.
Koska laulajat ovat usein esityksissä kovin leveänä rintamana, laulut eivät pysy aina metrisesti koossa. Mia Tuovisen koreografia toimii perustasolla."

Lähde: Savon Sanomat 

kuva täältä

kuva täältä

Käytiin eilen illalla työporukan kanssa katsomassa kesäteatteria. Ilma oli loistava (aurinkoinen, mutta viileä) ja katettu katsomo oli kauniin rantamaiseman ääressä. Työporukka ei ollut kokonaan kasassa, koska osa oli näytelmässä mukana ja osa oli hoitelemassa liikettä.  Näytelmä oli ihan kiva, varsinkin puvustuksen osalta, joka oli asiaankuuluvasti hyvin talonpoikaismainen. Näytelmän ensimmäinen puolikas ei oikein tahtonut lähteä käyntiin, tuntui että (harraste)näyttelijät junnaavat paikallaan ja mitään ei oikein tapahdu. Näytelmän loppupuolisko olikin sitten jo mukaansatempaavampi ja näyttelijätkin pääsivät vauhtiin. Päänäyttelijät ja uskovaisten naisten ryhmä pelastivat näytelmän monelta notkelmalta. Kokonaisuutena näytelmä on suomalaisuutta ja menneen ajan henkeä tulvillaan. Teatterissa vietetty parituntinen oli oikein oivallisesti käytettyä aikaa, sillä ennemminhän tätä katsoi kuin jo moneen kertaan katsottuja telkkariohjelmia.

Tälle kesälle olisi vielä suunnitteilla toinenkin kesäteatteri vierailu. Ystäväni Kirsi Savinoff on puvustanut Tammenrannan kesäteatterilla esitettävän Kulkurin Valssi-nimisen näytelmän. Se on ihan pakko päästä näkemään!

kuva täältä