Ensi viikolla

..menen putkeen.
Makaan aloillani ja toivon, että kuvissa näkyisi jotain, ja toisaalta toivon ettei näkyisi.
Jos vammani näkyy, ei tarvitsisi enää selitellä että en ole luulovammainen.
Että kaikki ne kivut ja oireet on oikean vamman aiheuttamia.

Mutta jos vamma näkyy, niin silloin se voi olla hyvin paha.
Edessä voi olla leikkaus.
Mahdoton leikkaus.
Eihän niskanikamia ja selkärankaa ihan noin vain leikellä.
Edessä voi olla mahdollinen neliraajahalvaus.
Ilman leikkaustakin voi olla halvaantuminen edessä.

Vamma on, mutta kuinka paha, se selviää siis ensi viikolla.
Kauhistuttaa.
Pelottaa.
Ahdistaa.

Mutta vastauksia on saatava.
Ratkaisuja.
Ei elämä näin voi jatkua.

Ihmiselle annetaan niin paljon kestettävää kuin se jaksaa kantaa?
Kohta kyllä menee yli sietorajan.

Joulua kohden

Ensiaskeleet joulua kohden on otettu.
Osa joululahjoista on hankittu, paketoitu ja toimitettu saajilleen.
Joulukortit on tilattu.
Valkoinen (!!) kuusi on hankittu.
Jos ei voi oikeaa kuusta hankkia, niin sitten mennään todella kitchillä.
Suunnitelmat joululeivonnaisista pörrää mielessä.
Syöjiä on kaksi, joten turhan suuria suunnitelmia ei vissiinkään kannata tehdä.
Tai sitten pitää tehdä hyvin pieniä satseja.
Suurin osa lahjoista on valmistunut tai ihan juuri valmistumassa.
Pienimuotoinen (kipuilu)tauko tehtaalla on hidastanut valmistumisaikataulua, mutta eiköhän kaikki lahjat saada pakettiin ja toimitettua ajallaan.
Luotto on ainakin kova!

Vielä pitäisi osata päättää vietetäänkö perinteinen joulu vai rikotaanko kaava.
Uudenlainen joulu houkuttaisi.
Oma joulu, omassa kotona rakkaan kanssa.
Ihan vain kaksistaan.
Omalla aikataululla.
Meidän tavalla.
Houkutus on kova.
Minä olen enemmän kuin valmis tähän muutokseen, mutta vielä pitäisi saada kaikki muut osapuolet ymmärtämään suunnitelman hienous (Husbändi, sukulaiset).

Tasan kuukausi aattoon.
Hip hip hurraa!
Joko saa luvan kanssa soitella joululauluja?

Monenmoista

Viime viikolla sain kuulla, että vakuutusyhtiö vain puhisee, ehkä jopa naurahtaa, minun maksusitoumushaulleni.
Minä puhisin ja ärisin. Tirautin kyyneleenkin.
Tiesin, että eihän se nyt ensimmäisellä kerralla voi onnistua.
Sehän olisi jo liian helppoa.
Eihän ne vakuutusyhtiöt silloin korvaa, kun olisi oikeasti tarvetta.
Jos taas haet rahaa uuteen kännykkään, kun entinen tippui pönttöön, niin johan heltiää euroja.
Sitten jos kyseessä on toisen henki ja terveys, niin ei, rahaa ei tipu.
Noh, asialle on nyt tehty jotain. Odotellaan mitä sieltä nyt sanotaan..
Pessimistinä voin jo kuvitella niiden reaktion..

Noh, onpahan tässä elämässä ilon aiheitakin.
Sain ensimmäisen ihka oikean freelancertyön.
Sellaisen josta saan oikean palkan.
Ei mitään vaihtomeininkiä, vaan ihan oikeita euroja. Kylmää käteistä. Rahaa.
Minä. Suunnittelijana.
Wau.
Olen intona. Niskakipukin kaikkoaa mielestä hetkeksi.
Wau.

Niin ja apua, olen ihan varmasti keski-ikäistymässä.
Kuuntelen intona Samuli Edelmannia.
Intona? Samuli Edelmannia?
Tämä on jo vakavaa.
Ihan oikeasti.
Töissä alati soiva Groove/Nova, saa mut aivopestyksi.
No, onneksi sentään Samuli eikä joku humppaleidi.
Huh huh.
Pitää varmaan yrittää korjata tilanne kuuntelemalla Mokomaa yötä päivää.
En halua keski-ikäistyä, en halua myöntää että kolmikymppiset kolkuttelee ovella.

Kriisiä pukkaa.

Visio

Minulla on visio.

Visio huivista, jossa on muutama herkullinen väri (harmaa, valkoinen, musta?) ja monta ihastuttavaa kuviota. Oikea kirjoneuleilotulittelu. Sellainen yllätyksellinen, harkitsemattoman harkittu.
Inspiraatiota on haettu niin kaupoista kuin netin syövereistäkin ja suunnittelu on aloitettu.
Niska on taas siinä kunnossa, että tässä vaiheessa voi vain suunnitella. Toteutus saa nyt odottaa jonkun tovin.
Joululahjapakettiin neulomani viltti veti niskan koville ja nyt sitten pitää odotella sen paranemista. Ja juuri silloin kun on hirmuinen inspis päällä.
Noh, ei ainakaan tule kuraa, kun hyvin suunnittelee. Toivottavasti ainakaan.

Väkisinkin tällaisesta kirjoneulesuunnittelusta tulee mieleen viime syksy/talvi/kevät -> Opparin vääntäminen. Hrh. Ikäviä flashbackejä.

Tekaisin pikaisesti Illulla kollaasin, jossa on sitä tunnelmaa ja iloittelua (kuvio, ei väri-iloittelua), jota huiviini haen.