Ulkona voi haistaa jo syksyn. Helteisessä tuulessa on häivähdys syksyisestä metsästä. Kirpeydestä, jäähileen kuuraamista lehdistä, kosteasta maasta. Huomaan herääväni taas eloon. Kesät ovat yhtä tuskaa helteiden ja alati vaihtuvien ilmanalojen piinatessa kehoa ja mieltä. Joskus teini-iässä olin niin kesätyttöä että, mutta en enää. En ole ollut monen monituiseen vuoteen. Kesät ahdistavat ja saavat mielen mustumaan, kun taas syksy antaa askeliin keveyttä ja mieli riemuitsee.
Ainoa miinus syksyssä on, että haluaisin kouluun. Haluaisin tuntea uuden alun riemun ja jännityksen. Koulut on kuitenkin minun osalta nyt käyty ja syksyyn pitäisi keksiä jotain uutta. Kenties jokin kansalaisopiston kurssi? Jotain pitäisi keksiä...
Reilun parin kuukauden pantakuurin jälkeen on ilo saada tehdä asioita.
Leipomista oli valtaisa ikävä, samoin kuin lukemista. Vielä kun saisi tarttua puikkoihin/koukkuun, niin jopa olisin onneni kukkuloilla. Toisaalta, ilo on suorastaan käsinkosketeltavissa olon ollessa huomattavasti parempi kuin joitakin kuukausia sitten. Minä jopa haistan maailman; kukat, puut, kaiken! Uskomatonta, koska näin ei ole ollut moneen vuoteen! Pää ei ole aina kipeä eikä niskaa kolota (Paitsi ukkosen aikaan ja ilmojen vaihtuessa. Kyllä, olen ilmapuntari!) alati. Pantakuuri todellakin tehosi ja sai vammojeni tilan kohenemaan. Ei, en ole kokonaan tervehtynyt, koska se ei ole mahdollista, mutta pahimmat kivut ovat toistaiseksi kurissa. Onneksi. Saan jopa tehtyäkin asioita ilman tuskaa, ja se jos mikä on loistavaa. En ole enää toinen jalka haudassa, vaan kummatkin jalat on tiukasti maankamaralla. Hihkun onnesta!
Kuurin päätyttyä (En siis saanut sen aikana tehdä MITÄÄN, sain vain olla, istua, liikkua maltillisesti. Pidin pantaa 24/7, yötä päivää, yli 2 kuukautta.) tartuin suurella innolla kirjoihin. Lahjaksi saatu Hugo Cabre (Brian Selznick) tuli ahmaistua melkeinpä kerta heitolla. Kirja oli todella kaunis niin tarinaltaan kuin kuvitukseltaankin. Kyllä, tämä opus on siis osittain kuvitettu, ja mikä erikoista, kuvia ei ole erikseen selitetty, vaan ne jatkavat tarinaa siitä mihin teksti jäi ja teksti vuorostaan jatkuu siitä mihin kuva jäi. Erikoisen toimiva ratkaisu. Kirjassa on vielä erityisen ihastuttavaa se, että sukeltaa syvälle elokuvataiteen historiaan. Tällaiselle elokuva-ahmatille oikein osuva teos. Niin, ja onhan kyseinen teos myös tuotettu valkokankaalle melkoisen onnistuneesti Martin Scorsesen johdolla (Hugo).
Tämän loistavan teoksen lisäksi olen ahminut teini-ikäisenä lukemaani Jääkansan tarinaa (Margit Sandemo). Kirjat ovat romantiikkaa ja taikuutta tihkuvia kertomuksia Jääkansan suvusta. Jokainen kirja on oma teoksensa, mutta silti tiiviissä yhteydessä toisiinsa. Äärimmäisen koukuttava ja mieltä liikahduttava sarja. Harmillista vain on, että omistan sarjasta vain osan. Olenkin nyt aloittanut etsimään sarjan muita osia. Tehtävä ei ole mahdoton, mutta ei äärimmäisen helppokaan, sillä sarjaa ei ole kovinkaan monessa paikassa saatavilla. Kirjoista en myöskään kovinkaan montaa euroa haluaisi maksaa, joten saapa nähdä kuinka käy. Jospa vielä jonain päivänä saisin omistaa koko sarjan.
