Ankaraa pohdintaa

Mietin tässä yksi päivä, että miten paljon on oma päänsisäinen maailma joutunut (/päässyt, riippuu miltä kantilta asioita katsoo) heittämään volttia. Ensinnäkin valmistuin. Se oli suuresti odotettu ja kauan kaivattu asia, mutta samalla äärimmäisen pelottava ja ahdistava asia. Turvallinen ja hyväksi havaittu maailma mureni, kun ei enää voinutkaan turvautua kouluun. Nyt pitäisi pärjätä näillä tiedoilla ja taidoilla. Pitäisi osata itse tehdä kaikki valinnat. Ei ole enää opettajia tukemassa ja olemassa varmistusjoukkoina. Minä olen nyt itse itseni tuki ja varmistelija. Kaikki seitsemän vuoden aikana hamstraamani tiedot tulisi taata ammattilaisuuden.

Niin, siis ammattilainen. Tällä hetkellä olen vaatemyyjänä. Tähänkö tämä kaikki johti? Ei siinä, asiakaspalvelutyö on mukavaa ja olenhan edelleenkin tekemisissä vaatteiden kanssa. Mutta silti. Opiskelinko ankarasti seitsemän vuotta, jotta pääsen vaatemyyjäksi? En halua etelään töihin, koska en vain pidä etelän kaupungeista. Niissä on kiva vierailla, mutta sinne muuttaminen on täysin vieras ajatus. Ei kiitos. Olenko siis sen vuoksi tuomittu olemaan vain vaatemyyjä? Vain. Rajusti sanottu. 

Olen tietenkin tyytyväinen ja iloinen, että pääsen edes jotenkin hyödyntämään tietojani ja kokemuksiani. Useampi asiakas on jo kerennyt kiittelemään asiantuntevuutta, joten kyllä minä jotain osaan. Olen siis todistanut olevani ammattilainen kyseisellä alalla. Hyvä minä! 

Mutta saako sitä tavoitella enemmän? Kaivata enemmän? Tavoitella kuuta taivaalta? Seitsemän vuotta sanoin ei monelle mielenkiintoiselle asialle, koska ei ollut aikaa. Minulla oli aikaa vain koululle, opiskelulle, itsensä kehittämiselle. Sanoin kyllä vain sellaisille asioille, jotka kehittivät ammattitaitoa. Enkö jo sen vuoksi ole oikeutettu tavoittelemaan jotain enemmän? Saanko tuntea olevani oikeutettu johonkin suurempaan vai tulisiko minun tyytyä tähän? Olla tyytyväinen, että olen edes saanut töitä?

Työkriiseilyn ohella olen menneen kesän aikana pohtinut ankarasti perhesuhteita. Olen esikoinen, kuopus, ainokainen. Olen ollut parisuhteessa yhdeksän vuoden ajan, josta naimisissa reilut 2,5 vuotta. Naimisiin menon hetkellä koin jonkinmoisen ahaa-elämyksen. Olin ennen hyvin uskollinen vanhemmilleni. Kuuntelin heitä ja heidän neuvojaan milteipä kyseenalaistamatta, mutta naimisiin mennessä asia kääntyi päälaelleen. Nyt olen täysin uskollinen (huono sana, mutta kelvatkoon) miehelleni. En ehkä osaa selittää mitä mielessäni tapahtui, mutta ehkä sana 'irrottautuminen' voisi kuvastaa tilannetta. Päästin vanhemmistani irti naimisiin menon hetkellä.  Jos joku kysyy millainen perhe minulla on, sanon että minä ja mies. 

Seurustelumme alussa olin vielä lapsi, juuri 19-vuotta täyttänyt. En silloin vielä ymmärtänyt kyseenalaistaa vanhempieni neuvoja ja ajatuksia. Pidin niitä ainoina oikeina hyvin sinisilmäisesti. Elämä on kuitenkin opettanut ja pakottunut kohtaamaan asiat. Olen ikäänkuin pitänyt silmieni edessä sidettä, jotta en ole nähnyt asioita niin kuin minä ne oikeasti näen. Olen kauan katsellut maailmaa toisten silmien kautta. Tämän asian ymmärtäminen ja hyväksyminen on vienyt aikaa. En ajattele asioista samanlailla vanhempieni kanssa. Olen erimieltä monesta asiasta, en tietenkään kaikesta. Tottakai olen kiitollinen kaikesta mitä heiltä olen saanut, mutta ei se tarkoita ettenkö voisi kyseenalaistaa asioita. Tätä asiaa olen pohtinut pitkin kesää ja syksyä. Olen potenut huonoa omaatuntoa, kun olen erimieltä monesta asiasta. En hyväksy vanhempieni mielipiteitä pureskelematta, en usko heidän sanomisiaan sinisilmäisesti. Haluan itse tutkia ja päättää mitä mieltä olen. Koska en enää ole vain heidän lapsensa, vaan olen minä. Vaimo, aikuinen, minä. Olen nähnyt ja kokenut, miettinyt ja tuumaillut. 

Olen äärimmäisen tunteellinen ihminen. Mietin asioita monelta kantilta ja kauan. Husbändi aina voivottelee, kun en osaa päättää. Enhän minä osaakaan, en ainakaan kaupassa. En tiedä minkä sipsipussin ottaisin tai ottaisinko sittenkin suklaapatukan, pizzapaikassa menen aivan lukkoon, jos minulta kysytään haluanko pizzaani oreganoa. Haluan aina pohtia asioita monelta kantilta, jotta en sitten pety ja harmittele valintojani. Näin on käynyt tänäkin kesänä. Olen vaihtanut työpaikkaa pitkällisen tuumailun jälkeen. Lähdin tutusta ja turvallisesta tuntemattomaan. Olen miettinut perhesuhteita ja koittanut hyväksyä sen tosiasian, että perhesuhteet ovat muodostuneet uudenlaisiksi oman henkisen kasvun myötä. Olen kriiseillyt ihan todella. Henkistä kasvua, oman itsensä hyväksymistä on ollut paljon. Tällä hetkellä koitan tehdä itseni kanssa sovun siitä että saan ajatella asioista niin kuin niistä ajattelen. Tämä elämä on kuitenkin minun. Ei kenenkään muun, vain minun. Elämääni vaikuttaa moni asia ja moni henkilö, mutta loppujen lopuksi elämme itsellemme.

Tänään

on vapaa päivä. Pyykkikone pyörittää viikon likapyykkejä ja minä aion katsoa leffan jos toisenkin. Syksyinen keli kyllä houkuttelisi leipomaan, mutta taidan tänään tyytyä vain suunnittelemaan asioita. Eikös se niin ollut, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty? Aion toteuttaa tätä ideologiaa ja antaa ajatusten kiertää kehää.

Eilen illalla niska-hartia kipu oli taas valtaisa. Päätin napata 800 buranan ennen nukkumaan menoa, ja voi onni, että tein sen. Nukuin äärimmäisen sikeästi ja ilman kivun häivää. Tänä aamuna herätessäni oli olo kuin uudesti syntyneellä. Ei kipuja eikä kolotuksia, käsiä ei jomottanut. Ihanaa. Minulle voimakkaat särkylääkkeet ovat todella tainnuttavia, enhän käytä juuri mitään piristeitä. Teen voisi luokitella vahvimmaksi piristeeksi mitä käytän, joten voi vain kuvitella miten tuollainen vahva särkylääke tainnuttaa. Joskus tosin saatan ottaa pari hömpsyä energiajuomasta ja silloin alan kikattelemaan hervottomasti. Husbändi onkin sitä mieltä, että parempi on, jos en koskisi koko energiajuomaan, koska kuulemma muutun silloin hyvin arvelluttavaksi... hm, en ole kyllä itse samaa mieltä. Tietenkään. 

Tänään siis laitan tukan ponnarille, villasukat jalkaan ja köllähdän sohvalle peiton kera katselamaan leffoja. Ensimmäisenä on vuorossa Red Riding Hood, jonka kyllä olen jo nähnyt. Tyyliini kuuluu, että samat leffat tulee katsottua useampaan otteeseen, varsinkin silloin kun ne ovat hyviä. Toiseksi leffaksi pääsee luultavasti Yksin kotona 2, koska jouluun on enää 92 päivää aikaa ja joulun odotus ja valmistelu voi jo todellakin alkaa. 

ps. kolme joululahjaa on jo hankittu ja yhden valmistus aloitettu

Tottumista

on havaittavissa. Rutiineihin sovittautumista ja joukkoon sulautumista. Työ on alkanut tuntumaan jo omalta. Tiedän suurinpiirtein mitä pitää tehdä ja miten. Asiakkailtakin olen saanut positiivista palautetta, jeij! Kyllä tämä tästä! Arki on alkanut rullaamaan uusien aikataulujen ympärillä ihan jouhevasti. Aamun tunnit ennen töihin lähtöä pitäisi osata kuluttaa tehokkaammin, kuten lenkkeilemällä/siivoamalla, mutta kun ei aina jaksa. Illalla niskaa särkee niin kovasti, että pelottaa miten sille sitten käy, jos jo aamusta rehkii.
Ehkä ei pitäisi asettaa itselleen mitään pakkotekemisiä heti aamuun, vaan "vain" eläisi ja tekisi sitä mikä hyvältä tuntuu. Usein tuppaa tämä elämä menemään silkaksi suorittamiseksi. Pitäisi välillä muistaa pysähtyä ja tutkailla maailmaa kiireettömästi, suunnittelematta. Se on vain niin vaikeaa. Tässä on jo monen vuoden ajan tottunut tekemään tsiljoona asiaa yhtä aikaa ja sitten kun ei enää tarvitsekaan revetä joka suuntaan, niin ei osaa nauttia siitä tekemättömyydestä. Vapaat hetket ovat oikeasti vapaita hetkiä ja silloin voi tehdä mitä lystäjää. Mutta mitäs minun sitten tekisi mieli tehdä?! En tiedä. Elämä vaatii opettelua.

Nenänpää jauhoissa

ja pesuallas täynnä likaisia astioita. Tänä aamuna testasin uutta reseptiä ja leivoin jotain jo niin tuttua. Työkavereilta saadusta kirjasta bongattu suklaaleipästen ohje tuli nyt sitten testattua. Äärimmäisen helppoja ja nopeita tehdä, ja mikä parasta, äärimmäisen maukkaita. Näitä teen kyllä toistekin!

Toisena leipomuksena oli tutut vanhat hillotäytteiset ja suklaapäällysteiset cupcaket. Ne kun on taattu hitti ja onnistuvat aina. Päätin, että teen jotain varmaa, jos uusi resepti osoittautuukin täydeksi sudeksi. Näin kumoan epäonnistumisen tunteen ja saan luotua itselleni illuusion, että osaan minä sentäs jotain. Onnekseni, ja ihmetyksekseni, uusi resepti kuitenkin osoittautui oikein mainioksi, joten tänä aamuna olen tuntenut oloni oikein eteväksi leipuriksi. :D

EDIT:

Leipomusten ohjeet tulevat tässä:

Pienet suklaaleivät (neljälle)

5 rkl suolatonta voita ja ylimääräistä voiteluun
225 g jauhoja ja ylimääräistä jauhottamiseen
2 tl leivinjauhetta
1 rkl hienoasokeria
50 g suklaarakeita (toimii myös ihan suklaalevyn palatkin, jotka on pienitty pikkasiksi)
1,5 dl maitoa ja ylimääräistä sivelyyn

Kuumenna uuni 220 asteeseen. Voitele uunipannu kevyesti. Siivilöi jauhot ja leivinjauhe kulhoon. Leikkaa voi pieniksi paloiksi ja lisää ne jauhoihin. Nypi taikina nokareiksi.

Lisää sekaan sokeri ja suklaarakeet. Kaada vähitellen sekaan niin paljon maitoa, että saat pehmeää taikinaa.

Kauli taikina kevyesti jauhotetulla työtasolla 10-15 cm:n kokoiseksi ja noin 2,5 cm paksuikseksi suorakulmioksi ja leikkaa se 9 neliöön.

Siirrä neliöt uunipannulle jättäen niiden väliin riittävästi tyhjää tilaa.

Sivele pintaan hiukan maitoa ja paista esilämmitetyssä uunissa 10-12 minuuttia, kunnes leivät kohoavat ja ovat kullanruskeita.

Ohje: Suklaaunelmat- kirjasta


Hillocupcaket suklaakuorrutteella

2,4 dl suolatonta voita
3,6 dl jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1,8 dl sokeria
2 isoa munaa
1,5 tl vaniljauutetta
1,2 dl + 2 tl maitoa
2,4 dl tomusokeria
0,6 dl kaakaota
hilloa (erityisen makoisia tulee omppuhilloon tehtyinä)

200 astetta, n.20 min.

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja 3/4 tl suolaa sekaisin keskenään. Vatkaa sokeria ja 1,2 dl sulatettu voita, kunnes seos on kevyttä ja ilmavaa. Lisää joukkoon munat yksi kerrallaan. Lisää sekaan 1 tl vaniljauutetta. Lisää jauhoseos ja 1,2 dl maitoa sekaan. Jaottele taikina vuokiin ja pistä paistumaan.

Sekoita keskenään tomusokeri, kaakao ja 1/4 tl suolaa. Vatkaa 1,2 dl sulatettua voita sekaan, kunnes seos on ilmavaa ja kevyttä. Sekoita rauhallisesti tomusokerikaakaoseos joukkoon. Lisää joukkoon 2 tl maitoa ja 1/2 tl vaniljauutetta. Sekoita, kunnes kuorrute on ilmavaa ja kevyttä.

Leikkaa jokaisen jäähtyneen cupcaken päältä pieni pala pois ja täytä kolo hillolla. Lisää kuorrute.

Nauti!

Ohje: Martha Stewartin sivuilta
Suomentanut: minä itte

Ps. Lupaan jatkossa kirjoittaa ohjeet aina, kun esittelen tuotoksiani.. :)

 

Valkoinen valloittaa, osa 2

Valkoisempaa kotia ollaan jälleen askel lähempänä. Väkersin joku aika sitten valkoisen taulun, johon käytin silkkiä ja ison kasan valkoisia nappeja. Kaikki ainekset löytyivät kotoa, joko uutuuttaan hohtelevina tai uuteen elämään haluavina. Taustana toimii pahveja ja kiinnityksessä käytin apuna niin teippiä kuin myös kuumaliimapyssyä. Taulu oli jo puolikkaan päivän seinällä, mutta sitten se jo päättikin rämähtää alas. Ei pitänyt kiinnitysmekanismit. Eilen sitten korjasin tämänkin ongelman ja ainakin vielä toistaiseksi on taulu pysynyt seinällä. Jännityksellä odotan mikä yö se rämähtää niskaan aiheuttaen hyperventilointia ja alle kastelua. Raportoin asiasta sitten, jos näin pääsee käymään. Tai sitten en.

Samaisista aineksista olevat tyynyt (silkkiä + nappeja) hohtelevat sängyllä seuranaan perhostyynyt (Ellokselta viime keväänä tilatut) sekä itse virkkaama torkkupeitto. Torkkupeitto on taivaallisen pehmeä ja lämpöinen, vaikka onkin kovin reikäisä.

Onnekkaan tehokasta

Sanoisin jopa, että olen ollut tänään ylitehokkaalla tuulella. Aamulla suoritin siivouksen. Kyllä, suoritin. En nauti siivoamisesta laisinkaan, en etenkään imuroinnista. Toki rakastan sitä hetkeä, kun puhdas koti kiiltelee ja tuoksuu muullekin kuin märille kengille, mutta saapuminen siihen pisteeseen ei ole mitenkään nautinnollista. Toisaalta minun pitäisi saada suuria kicksejä siitä, että järjestelen asioita, koska olen tällainen.. no, perfektionisti ja turhan tarkka pölynipottaja, mutta siltikään en pidä siivoamisesta. Paljon mieluummin kuluttaisin aikaani esim. näpertäen jotain tai surffailen blogeissa.

Siivous-suorituksen jälkeen pääsin huomattavasti miellyttävämpiin toimiin. Kipaisin Nappiin ja Nauhaan ostamaan anopille nappeja ja nauhoja (hih). Samalla käynnillä tsekkailin uusimpia tuulia lankarintamalla ja sitten.. minä tein löydön! Sellaisen löydön, joka kirvoittaa neulojan huulille muikean hymyn ja lompakkoon helpottuneen sävähdyksen. Löysin (ja ostin, tietenkin!) puiset, kokoa 15 olevat, puikot 6,20 €:lla!!! Ekologisesti valmistetut PAKSUT puiset puikot! Voi taivas! Siitähän se ilo repesi. Toistelin ihmetystäni suureen ääneen ja sain ymmärtäväisiä katseita kanssaneulojilta. Tai ainakin olin tulkitsevinani katseet ymmärtäväisiksi, voihan se toki olla, että toiset ajattelivat minun höyrähtäneen. Mikä kyllä pitää paikkansa, ei sillä.

Riemastuneena iloisesta puikkoepisodista päätin kipaista myös AK:hon (Askartelukulmaan), josko vaikka tekisin lisää löytöjä. Ja jo vain, siellähän oli huovutusvillat alennuksessa (ostin värjättyjä villoja joulupuuhasteluihin)! Jestamadaale, kun olin iloinen niistäkin! Jokainen säästetty sentti on kuitenkin aina kotiinpäin. Tämä päivä on ollut oikea riemuvoitto käsityöläisyydelle, ainakin noin niin kuin lompakon kannalta. Niskat tosin voivat olla toista mieltä, mutta minäpä en niitä kuuntelekaan. En ainakaan ennen kuin ne tekevät taas totaalisen stopin.

Olen tässä jo pitkän tovin haikaillut kampaajalle ja koska aamupäivä oli sujunut niin mallikkaasti, niin päätin käydä katsomassa olisikohan mahdollista päästä hiusten leikkuuseen ilman ajanvarausta. Ja kuinkas kävikään? No minähän pääsin odottelematta kampaajan käsittelyyn! Nips naps ja pian oli tukka 10 cm lyhyempi. Kukkaro keveni hitusen enemmän, kun samalla ostin Tigin shampoota ja balsamia. Päätin kuitenkin panostaa aineisiin, kun Tigin tuotteet kuitenkin ovat taattua laatua. Jättipurnukat kestävätkin miltei vuoden, joten ei niille sitten kuitenkaan ihan mahdoton hinta loppupeleissä jää. Tai niin ainakin uskottelen itselleni etten pode huonoa omaatuntoa kalliista aineista.

Jännitystä kampaajalla oloon toi se, että autoparkin aika oli loppumassa.. ja loppuikin kesken kaiken. En kuitenkaan saanut sakkoja, mikä on suuri ihme. Sillä alueella kun kuitenkin liikkuu harva se hetki parkkipirkkoja lappujensa kanssa. Tuumailinkin siinä autoon kavutessani, että oiskohan tänään pitänyt lotota. On nimittäin ollut niin hyvä tuuri. Vielähän tuota ehtisi..

Kampaajan jälkeen suuntasin verotoimistolle. Luulin sen olevan tietyssä paikassa, mutta eipäs ollutkaan. Sepä olikin mennyt muuttamaan jonnekin, maille tietämättömille. Asiasta suivaantuneena päätin tekaista kaikista ennakkoluuloista ja epävarmuudesta huolimatta uuden verokortin netissä. Ja hyvinhän se loppujen lopuksi meni. Uusi verokortti kopsahtaa postiluukusta maanantaina. Näppärää sanoisin. Saavat verotoimiston tädit tästä lähtien tehdä muita hommia, sillä tämä pimukka tekee verokorttinsa itse. Ni.

Niin ja pyöräytinhän minä myös melko muikeanoloisen lihakeitonkin. Noin niin kuin siinä kaiken muun hommailun sivussa. Niin ja korjasin taulun. Taisin kehitellä mielessä myös parit joululahjaideat. Keksin myös joulukoristeita ja niiden toteutustapoja.

Millonkahan musta loppuu virta?

Me

täytämme tänään 9 vuotta.

Minusta ja sinusta on tullut me. Ei ole enää kahta, on vain yksi, me. Ajatukset, tunteet, toiveet, haaveet. Meidän. Sinun ja minun. Tottakai on myös sinä ja minä, erillään. Tietenkin. Eihän muuten voisi olla meitä, ei ilman sinua ja minua. Mutta juuri se, että sinä olet sinä ja minä olen minä, tekee meistä "meidät". Sinun ehtymätön ymmärryksesi, huumorin pilkkeesi, luottamuksesi asioiden järjestymiseen, lempeytesi ja ailahtelevaisuutesi, sekä minun äkkipikaisuuteni, tulisuuteni ja huumorini. Niistä syntyy me.

Rinnalla on paras ystävä. Sanoittakin ymmärtävä, kipuilut ja riemastukset jakava sielun toinen puolikas. Joka päivä, nyt ja aina.

Mä Sä

Töitä ja haaveilua

Huh huh! Ensimmäinen viikko takana uudessa työpaikassa. Johan oli menoa ja vilskettä, yksi muotinäytöskin mahtui viikkoon! Uudet työkaverit, uudet kuviot, tavat ja tehtävät. Paljon pieneen päähän tumpattavaa tietoa. Kaippa minä sinne sopeudun, muovaudun osaksi joukkiota.

Menneiden viikkojen aikana on päässä alkanut muovautumaan uusi bisnesidea. Taas uusi. Johan minulla näitä on muutamia.. mutta katsotaan nyt. Ensin pitää oppia ja olla toisilla hommissa. Katsoa ja kehitellä. Ehkä jonain päivänä toteutan haaveeni ja perustan sen jonkin.. sisuksissani jyllää pieni yrittäjä ja se on pakko ennenpitkää päästä valloilleen. Tarvitsen tosin sitä ennen aimoannoksen rohkeutta, niin ja tietoa.

Eilen näin taas trailerin Midnight in Paris-leffasta. Ja voi pojat miten haluan nähdäkään sen! Tai paremminkin, haluan takaisin Pariisiin!! Huokaus. Maailman kaunein kaupunkin, visualistin unelma. Huokaus. Koetan saada Husbändin houkutelluksi leffaan.. saas nähdä kuinka käy.

Suklaaunelmia

Ollapa elämä suklaisan ihanaa. Pehmeää ja unelmanomaista. Luotettavan nautinnollista. Eihän se aina näin ole, mutta työkavereilta läksiäislahjaksi saatu Suklaaunelmat-kirja vie ainakin hitusen lähemmäs suklaisampaa elämää. Bongasin kirjasta jo monta sellaista reseptiä joita on aivan pakko päästä piakkoin testailemaan. Yksi resepti, Pienet suklaaleivät, tuo auttamattomasti mieleen Pariisin. Niitä on siis aivan pakko tehdä! Ja pian!

Kiitoksia vielä ihastuttavilla työkavereilleni lahjasta! Se osui ja upposi! Kyllä te mut tunnette! ;)

Pienet suklaaleivät

Missisippiläinen mud pie

Hui!

Allekirjoitukset on taiteiltu paperiin ja uusi työ on aloitettu! Hui, sanoisin! Opittavaa ja muistettavaa on vaikka kuinka, uusia työkavereita on joukkioksi asti. Tehtävää on paljon, mutten oikein tiedä mitä tekisin ja missä tekisin. Inhoan olla tiellä ja vastuksina. Tahdon tietää mitä, miksi, missä, kuinka. Ehkä tämä on alkukankeutta. Olen kyllä nopea oppimaan, että eiköhän tämä tästä. Sitkeästi kuin vain yritän, niin eiköhän sieltä niitä onnistumisen tunteitakin ala tulemaan. Toivottavasti...

Tänään on viimeinen palaveri vanhalla työpaikalla. Leipasin aamun ratoksi herkullisia (silloin kun ne onnistuvat) yllärikeksejä viemisiksi. Pitää vielä maistattaa tekeleitäni Husbändillä. Saan siten varmuuden siitä ovatko ne vieraskoreita ja syömäkelpoisia.

Kuva: Martha Stewart Surprise Cookies

Valkoinen valloittaa

Valkoisen voittokulku jatkuu. Pensseli pyörähtää ja muuttaa vanhaa uudeksi. Virkkuukoukku sutkajaa ja muodostaa patalappuja ja koreja. Kaupan alehyllyltä löytynyt joulukoriste (lamelli?) muuttuu kaitaliinaksi ja halppismerkin tuoli osoittautuu aarteeksi. Kaiken ei aina tarvitse maksaa maltaita. Täytyy nähdä ja visioida, muuttaa vanha uudeksi, hyödyntää jo olemassa olevia materiaaleja. Meillä sisustetaan pienellä budjetilla ja pikku hiljaa. Oman näköistä syntyy tekemällä, tuumimalla, itselleen valmistamalla.