Tahtoo tehdä, nähdä..

Tänään ei jaksa. Kroppa on ihan muussina, niska varsinkin. Se nyt ei ole uutta, ennemminkin sääntö kuin poikkeus.. Mieli kuitenkin vaeltelee villinä ja tahtoo tehdä kaikkea, nähdä kaiken ja kokea uusia juttuja. Tekisi mieli tehdä omia käsityöjuttuja ja myös niitä koulujuttuja. Koulujutut ei aina ole ihan niitä kivoimpia, mutta niitäkin tekisi mieli tehdä, saada pois alta, mielenpäältä kuleksimasta. Tekisi mieli kokeilla uusia reseptejä leipomusrintamalla, varsinkin kaikkea sellaista mihin liittyy suklaa. Ihanainen husbändi antoi tänään suklaakirjan, joka pitää sisällään 200 suklaaunelmaa.. unelmia, jotka haluan toteuttaa ja maistaa. Kuvat lupaavat herkullisia makuelämyksiä. Kunhan se hetki koittaa, että jaksan ja on aikaa, niin johan läks..

Ja sitten, minä haluan nähdä. Haluan nähdä monen monta elokuvaa ja tykätä niistä. Haluan todella, että ne ovat niin hyviä kuin kuvittelen niiden olevan. Ensinnäkin, haluaisin nähdä Black Swanin, ja kyllä, en ole sitä vieläkään häpeäkseni nähnyt. Asiaan on tehtävä pian muutos. Ja sitten haluaisin nähdä: The Rite, Rango (alkuperäiskielellä tietenkin), Red Hiding Hood, Miesten vuoro, Eat Pray Love, Red, Prinsessa.. noin niin kuin alkajaisiksi.. haluaisin nähdä monta muutakin, mutta nuo nyt riittäis alkuun. Onneksi kohta ilmestyy Harry Potter ja Kuoleman varjelukset, osa 1. Sitä onkin jo odotettu. Olen katsonut kaikki Harry Potter leffat jo moneen otteeseen ja olen aina yhtä innoissani. Eihän ne tietenkään ole aina niin loisteliaasti näytelty, mutta mitäs sitten.. Niissä on aivan loistava maailma. Taianomainen.

Raivoapina

Joululahjaksi suunnittelin rakkaalle husbändille t-paita painatuksen. Kuvion aihe lähti ihan tavan arkielämästä. "Raivoapinat kiipeilevät pitkin selkärankaa"-hokema kuvastaa hyvin niitä hetkiä, kun esimerkiksi kanssa autoilijat törttöilevät ja saavat sapen kiehahtamaan. Samanlaisia tuntemuksia herää myös kaupassa asioidessa, varsinkin juhlapyhien aikaan..Päätin sitten kuvittaa tämän tuntemuksen.. ja aika osuva siitä tuli. Husbändi ainakin oli ihan myyty, kun paketista t-paidan esille noukki. Paita onkin husbändin suosikkeja, varsinkin salivaatetuksessa. Kuvastaa kuulemma hyvin sitä saliurheilun angstia...

Nappeja siellä, nappeja täällä..

Niin, ne napit! Pienet ihanuudet. Niillä saa aikaiseksi vaikka ja mitä. Useinhan ne toimittaa kiinnitysmekanismin virkaa, mutta minulle ne ovat enemmänkin koristuksia. Tein viime syksynä valkoiset silkkityynyt, joihin kiinnitin pari riviä valkoisia nappeja. Ja ai että miten tuli kivat. Yksinkertaiset, mutta silti niin kauniit. Ylellinen materiaali tuo luksusta arkeen ja saa nuhjuisen sohvankin näyttämään hivenen paremmalta. Tyynyt ovat silti rennot ja mukavat, kotoisat. Nappeja on vain toisella puolella, joten kun haluaa sohvalle köllähtää pitkäkseen, kääntää tyynyn toistepäin eikä sitten tarvitse pelätä, että poskessa on napin kuva. Kätsää.

Nappeja viljelin myös Kontin Nuoriskampanjaan suunniteltuun ja toteutettuun asukokonaisuuteen. Asu on valmistettu kokonaan miesten kauluspaidoista ja nappeja löytyy niin mekon helmasta kuin myös paidasta ja baskerista. Nappi-innostus on siis kestänyt jo useamman vuoden ja loppua ei näy vieläkään.. 

Maailman "pahinta" on, kun menee esim. Nappi ja Nauha- nimiseen liikkeeseen.. siellä kun niitä nappeja on jokunen. Yksi seinällinen on vuorattu napeilla.. voi hyvä ihme sentään! Siellä vierähtää hetki, jos toinenkin. Koko kyseinen liike on aivan ihastuttava! Se on pieni, mutta niin kätevä. Ihana! Yleensä, kun sinne menen minulla pitää olla selvät sävelet mitä haluan, koska muuten aikaa kuluu reippaanlaisesti.. Ideat tuppaavat lähteä liitelemään ja mukaan lähtee kaikkea mahdollista ja mahdotonta..

Ja jaksaa..

Nonnih! Mitäs minä sanoin?! Tekemistä riittää, eikä vain koulussa, vaan myös töissä! Flunssakausi kaataa työntekijöitä petiin ja sitä mukaa tulee ylinmääräisiä työtunteja. Sinänsä ihan jees, sillä opintotuen rinnalle todellakin tarvitaan lisätuloja. MUTTA sitten se jaksaminen.. 12 tunnin päivät kuluttavat hyvin pian voimavaroja, varsinkin kun ne voimavarat eivät ole huikeat viime aikaisen stressin vuoksi. Näinä väsymyksen hetkinä koetan muistaa, että tätä kestää enää vain sen pari kuukautta. Sitten ei tarvitse enää tehdä niitä koulujuttuja.. silloin toivottavasti olisi aikaa omille jutuille ja vapaa-ajalle. Että niin.. jaksaa jaksaa!!

Pallukoita

Miten niin yksinkertaiset asiat, kuten napit, pallot ja purkit, purnukat ja laatikot voi olla niin ihastuttavia?! Ja varsinkin eri värisinä? Rakastan värejä, mutta kotona sisustuksessa niitä ei hirveämmin näy eikä myöskään pukeutumisessani. En vain osaa pukea päälleni riemun kirjavaa asukokonaisuutta tai en voisi kuvitellakaan asuvani sinipunaviherkeltaruskeamustalilapinkki-huushollissa. Se vain ei tunnu oikealta. Kotona värimaailman pitää olla simppeliä, mutta samalla kuitenkin kotoisaa. En halua kliinistä sairaalatunnelmaa vaikka rakastankin valkoisia koteja. Minä rakastan valkoista. Olen saanut jujutettua husbändinkin innostumaan valkoisuudesta. Okei, ei meidän huusholli ole vitivalkoinen, eikä koskaan tule olemaankaan, mutta kuitenkin jotain sinnepäin. Ihastuttavinta on, että olen saanut kerättyä kivan pinon erilaisia valkoisia/mustavalkoisia laatikoita ja purnukoita, joihin sitten kätken värikkäitä aarteitani. Näihin aarteisiin kuuluu mm. kokoelma erilaisia nappeja ja tekemiäni villapallukoita. Kyllä, villapallukoita. Niistä minä sitten askartelen helminauhoja. Yhteen helminauhaan menee noin 40-50 pallukkaa ja jokaisen niistä olen omin kätösin pyöritellyt. Voin vain sanoa, että siinä touhussa niska huuta hallelujaa, mutta mitäs sitten.. pallukoita on kiva tehdä! Samaan aikaan voi katsella vaikka leffaa tai kanavasurffailla.. Olishan noita pallukoita kaupoistakin saatavissa, mutta en ole niille lämmennyt. Tuntuvat jotenkin keinotekoisilta. Itse tehtyinä tietää ainakin materiaalin ja lopputuloksena on hieman eri kokoisia persoonallisia pallukoita. Niissä on enemmän "sitä jotain", tai niin minä ainakin ajattelen.

Helminauhoja möin parin vuoden takaisissa joulumyyjäisissä ja ajattelin tehdä niitä myös tänä keväänä pidettäviin kevätmyyjäisiin. Tällä kertaa nauhoissa näkyy reippaampia ja keväisempiä värejä, kuten raikasta vihreää ja lilaa.. kyllä kait sinne pitää tehdä parit neutraalimmatkin helmet. Kuvia tulee valmiista nauhoista heti kunhan urakka on edennyt siihen pisteeseen, että on jotain kuvattavaa.
Tässä nyt kuitenkin väri-ilottelua viimeistelemättömien pallukoiden muodossa..

Uudet kujeet vanhoilla metkuilla

Huh, mikä viikon aloitus! Aamupäivän autoin rakasta ystävääni saamaan hänen opparinsa arviointiseminaarikuntoon. Kuin ihmeen kaupalla sain laitettua hänelle sivunumeroinnin raporttiin.. miten se voikaan olla niin hankalaa?! Joka kerta se onnistuu tuurilla ja joka kerta olen aivan ymmälläni siitä, että mitä tulikaan tehtyä. Pääasia tietenkin on, että sivunumerointi onnistui ja on niin kuin pitääkin, mutta olisi ihan kiva tietää miten se loppujen lopuksi aina onnistuu... Sitten kun oli ystävä autettu hädästä, niin sitten jänskättiin, että mitäs se seuraava, ja viho viimeinen, jakso tulee pitämääkään sisällään. No, paljonhan se pitää sisällään, mutta onneksi kaikkea ei tarvitse aloittaa nollasta. Viime jaksossa siis tein kurssikaverin kanssa mallistosuunnitelmat, ideataulut, kohderyhmän pohdiskelut yms.

Että niin, nyt on sitten alkanut viimeinen jakso. Työtä tulee riittämään ihan viimeisille päiville asti, mutta sehän on jo ihan tuttu juttu. Ei kait sitä muuta voikaan odottaa. Onnekseni kurssin tavoite ja sisältö on jo sinänsä tuttua juttua, että sitä on jo viime jakson verran aloteltu..  Tässä jaksossa sitten vielä hiotaan mallistoa toimivammaksi ja tehdään pari tutkimushommaa ja sitten.. sitten valmistetaan protot. Ai miten jännää. Pitkästä aikaa pääsee kunnolla kaavottamaan ja ompelemaan. I like! Jänskättää sinänsä, koska en ole kaavottanut vaatteita piiiitkään aikaan. Kun nyt mietin, niin ihmisvaatteiden kaavoituksesta on aikaa hurahtanut miltei pari vuotta. Oikeasti. Hui kamala. Miten siitä niin kauan on?! Herttinen. Noh, toisaalta, kiirettä on piisannu ihan tosissaan. On ollu kouluprokkiksia ja harjoittelu sekä oppari. Omalla ajalla ei ole enää jaksanut tehdä mitään ylinmääräistä.. Noh, onneksi nyt asiaan tulee muutos!

Että näin. Jakso tulee menemään uusien kujeiluiden merkeissä, mutta vanhojen metkujen avulla. Ihan kohta huomaan panikoivani ja sitten se kaikki olikin jo ohi. Neljän vuoden uurastus tässä opin ahjossa on ohi ja sitten... tie vie kortistoon, kuten eräs kelan täti oli sanonut. Eihän meistä muotoilijoista muualle ole, kuulemma. Noh, saas nähä. Tämä tyttö ainakin yrittää kovasti ponnistaa muualle kuin sinne kelan luukulle.

Kaikenmoista

Joululomalla hurauttelin uuden ompelukoneen kunniaksi rakkaalle husbändille pääkkishupparin. Pääkkiksen ristissä olevat luut ovat meisselit, koska husbändini on sähköalan miehiä ja myös sillä alalla meisselit ovat tuiki tärkeät työvälineet. Olisin toki voinut jotenkin yhdistää myös jonkinlaisen tietokoneen tai tietokoneen osan kuvaan, mutta ehkä sitten seuraavaan paitaan. Jaa, että miksi tietokoneen? Noh, husbändi on nörtti. Niin, ja tarvihteehan tuo myös tietsikkaa työssäänkin, ainakin noin niin kuin tämän hetkisessä. Ehkä jopa enemmän kuin sitä meisseliä. Että joo, seuraavaan paitaan sitten jotain tietotekniikkaa.

Pääkkis kupruilee, koska sitä ei ole kiinnitetty liimakankaalla alusmateriaaliin. Sinänsä ei haittaa, koska pääkkiksen ilmeet muuttuvat kuprujen myötä...

Eilen käytiin siellä kummipojan synttäreillä. Kuten arvelinkin, niin kuvan nappaaminen piposta osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Sokerihumala oli sen verran vahva, että poika oli kuin elohiiri. Pipoa kuitenkin testattiin ja se oli oikein passeli. Poika oli kovin innoissaan kaikista lahjoistaan ja erityisesti heliumpallosta. Pallo kirvoitti hurmaavia kikatuksia myös kumnmipojan pikkusiskolta. Itsekin sai nauraat poski- ja vatsalihakset helliksi, kun seurasi lapsukaisten toimintaa. On ne vaan niin hulvattomia ja vilpittömiä.

Huomenna sitten alkaa koulutukseni viimeisen vuoden viimeinen jakso. Toisaalta se on aivan loistava juttu, mutta toisaalta taas ei. Olen rakastanut kouluani ja ollut ihan intona kaikesta, mutta ehkä on jo aika siirtyä työelämään. Onhan tässä jo tullut opiskeltua pelkästään tätä alaa sellaiset 7 vuotta. Ehkä se jo riittää? Toisaalta himottaisi laittaa hakupapereita erinäisiin paikkoihin.. olisi kiva tietää voisinko päästä sisään esim. taikkiin. Noh, katsotaan nyt. Ehkä tämä opiskelu nyt riittää toistaiseksi. Hetkeen ei tee mieli tehdä toista opparia, joten ehkä mä nyt "tyydyn" tähän opiskelu-uraan.

Valmista!!

Voiko olla enää asiat paremmin?! Oppari on valmis! Kertakaikkisen valmis!! Ei enää mitään muutoksia mihinkään. Kiesus sentähän! Johan sitä tulikin väännettyä miltei vuoden päivät. Ihan liian kauan sanon minä. Verrattaen, että kyseessä kuitenkin on ammattikorkean opinnäytetyö eikä yliopistotasoinen gradu.. että sinänsä. Ihan liian kauan kesti ja ihan liikaa koetteli mun hermoja. Onpahan nyt kuitenkin tehty ja ei kait se nyt niin huonokaan ole. Kait. Itsetunto on ollut niin nollassa tuon murheenkryynin takia, että hohhoijaa, mutta eiköhän se tästä. Ilimakin on niin mahottoman kaunis ja stressihuippu on laantumaan päin, että eiköhän kaikki ala taas kohta näyttämään paljon siedettävämmältä... :)

Poikien juttuja

Lauantaina juhlitaan kummipoikamme 6-vuotissynttäreitä. Lahjaksi menninkäinen saa ainaskin tupsullisen rekkapipon, koska rekat on niin must-juttu (Viltsun isi on rekkamies, joten innostusta rekkoihin ei tarvitse kaukaa etsiä..). Onpa kummipojallamme myös Autot-leffaan jonkin sortin fiksaatio.. ostimme hänelle joululahjaksi Autot-piirretyn silloin kun se tuli markkinoille eli muutamia vuosia sitten. Sen jälkeen sitä on kuulemma katsottu niin paljon, että on ihme, kun dvd vielä pelittää. Noh, tämä Autot innostus nyt sitten vain jatkuu edelleen.. lahjaksi/viemiseksi poitsulle ostetaankin heliumtäytteinen ilmapallo. Pipon ja ilmapallon lisäksi poika tulee saamaan myös leluja. Autoleluja, tietenkin. Poikien juttuja siis. Mikäs siinä, jos kerta tykkää. Eihän sitä nyt synttärilajaksi anneta jotain mistä poitsu ei tykkää. Tosin, eihän tuo pipo nyt ole mikään tahdontahdontahdon-juttu, mutta luulenpa sen kuitenkin olevan melko mieluisa. Toivottavasti ainakin.

Alla on nähtävissä pipon rekkoja.. ne huristelevat pipon ympäri ja niiden alla kulkee jonkin sorttinen tie. Kuvia kokonaisesta piposta saattaa tulla nähtäväksi, jos vain saan otettua kuvia, kun pipo Viltsun päähän eksyy. Luulen kyllä, että meno synttäreillä on sen verran hektinen, että pipo ei kauaa päässä pysy, ainakin jos edellisiin juhlii on uskominen.. :)

Voihan elämä!

Kohta mä voin elää ja rellestää! Olla vapaa kuin taivaan lintu! Ei tarvitse huolehtia ja murehtia, otsa ei rypisy eikä ohimoa juili! Voihan elämä! Opinnäytetyö on juuri lähetetty urkund-järjestelmään plagiointitarkistukseen!! Voi ilo ja riemu! Miltei vuoden kestänyt valtaisa urakka on piirua vaille valmis! Että olen onnellinen!

Tyylin muutos

Ensi viikolla alkaa taas arki eli paluu koulun penkille on jälleen edessä. Tämä viikko onkin ollut monella tapaa aivan unelma. Olen saanut touhuta mitä ikinä lystää ja mihin aikaan lystää. Olen saanut nukkua juuri niin pitkään kuin on nukuttanut. Tosin olen nukkunut joka aamu maksimissaan 8 asti.. että se siitä pitkään nukkumisesta. Mutta jos ei enää väsytä niin eikös sitten kannata jo kiireesti rientää päivän askareita toimittamaan? Vai? Noh, miten vain. Pääasia kuitenkin on, että olen saanut ladata akkuja loppu lukukautta varten. Tämä lukukausihan on sitten viimeiseni. Hiljainen hetki sen vuoksi. ---.

Ja sitten jatkuu. Eli, koska tiedän ensi viikolla taas arjen koittavan niin päätin sitten hieman askarrella. Kirjahyllyn päällä oleva "puu" on ollut tähän asti talviasussaan, mutta nyt puin sen ylle kevät/pääsiäisasun. Tekaisin tuossa aamulla munaset, joissa on kirkkaita tekokristalleja ja hieman satiininauhaa. Munat ovat styroksmunia Tiimarista, jotka sitten maalasin valkoisen ja beigen eri sävyillä. Aikasta kivoja niistä tuli.

Puun talviasu

Talviasuun kuului erilaisia siipiä tekokristalleilla höystettynä

Pääsiäisasu

Pääsiäisasuun kuuluu munia tekokristalleilla ja satiininauhoilla

Juu-u, aikaisessa vaiheessahan tuo pääsiäinen meidän huusholliin tuli, mutta minkäs teet.. pakko on toimia silloin kun on aikaa, inspistä ja jaksamista. Arjen koittaessa ei jää taaskaan hirveästi aikaa tällaiselle näpertelylle. Omat voimavarat on jaettava "tärkeämpiin" juttuihin. Onneksi ensi viikko ei vielä ole täyttä tohinaa, sillä se on meneillään olevan jakson päätösviikko, jolloin lopulliset tuotokset esitellään. Sitä seuraavalla sitten alkaakin tosi toiminnat Ergonomisen vaatteen kurssilla. Sillä kurssilla varmasti riittää taas tekemistä..  siitä sitten enemmän kun toiminta on täydessä vauhdissa.

Seinän täydeltä sarjakuvaa

Tarkoitus todellakin on, että käytävämme lyhyt seinänpätkä tulisi joskus olemaan täynnä lempi sarjakuvahahmojemme kuvia. Tähän mennessä kokoelma ei ole päätä huimaava, mutta alkuhan se on tämäkin. Parasta olisi, jos meille passeleita kuvia löytyisi ihan kaupasta, mutta eipä siellä hirveämmin niitä ole ollut. Aku Ankasta löytynee varmasti ihan kivoja, mutta olis kiva saada muitakin sarjakuvahahmoja. Aku on kyllä mainio, ei sillä, varsinkin Don Rosan piirtämänä.

Jotkut kuvat, kuten kamut ja Wagner on itse suurennettu alkuperäisten strippien pohjalta. Käyhän se niinkin, en valita. Saa ainakin sellaisen kuvan, kun oikeasti haluaa. Olisi vain kiva tehdä löytöjä kaupoista. Olen luonteeltani keräilijä ja nautin suunnattomasti, kun löydän jostain jotain jota olen jo kauan etsinyt. Etsinnässä taikka sitten tehtävälistalla on mm. Mummo-hahmo, Kiroileva siili, Lassi & Leevi, Harald Hirmuinen, Marsupilami, Ahmed Ahne yms.

Ja ei, seinällemme ei tule yhen yhtää mangatyyppiä. Ei sitten ikinä. Karvat nousee pystyyn pelkästä ajatuksesta. Mangat ei ole mun juttu, ei sitten missään muodossa. Miksen niistä pidä? Limingan taidekoulussa ollessani tuli törmättyä mangaan ihan turhan paljon. Jokainen tyyppi piirti mangaa (kärjistetysti sanottu, tiedän!). Sitä puski tulemaan ovista ja ikkunoista niin paljon, että sain loppu elämän yliannostuksen. Joten ei, en pidä mangasta. Onnekseni rakas ukkokultani ei ole esittänyt toivomuksia saada mangakuvia seinällemme. Onneksi. 

  

 

  

Selviytymispakkaus

Punaisen selviytymispakkauksen ostin koulumme (Muokkis alias Kuopion Muotoiluakatemia) joulumyyjäisistä pari vuotta sitten (en kuolemaksenikaan muista pussukan tekijän nimeä, anteeksi!). Pussukka palveli uskollisesti päivittäisessä käytössä näihin päiviin asti kunnes sitten päätti repeytyä useammastakin kohtaa. Sääli sillä se oli oivallisen kokoinen kaikille pikku tilpehööreilleni, joita päivittäin kuljetan mukanani. Laukun pohjalta on aina niin ikävä etsiä huulirasvaa tai pompuloita.. mutta kun on selviytymispakkaus, niin ei tarvitse kuin vain tonkasta se läpi ja avot, sieltä löytyy kaikki akuutisti tarpeellinen.

Ai niin, että mitä se pussi pitää sisällään? Noh, huulirasvan tietenkin. Ilman huulirasvaa ei ole elämää. Oikeasti. Ja tietenkin pompuloita. Pitkä tukka on saatava aika ajoin kuriin. Pompuloita meiltä löytyy ties mistä ja aina ne silti on hukassa. Käsittämätöntä kyllä. Onneksi on kuitenkin selviytymispakkaus! Niin ja sitten sieltä löytyy särky- ja allergialääkettä sekä piippu eli inhalaattori. Kyllä, olen sen verran vammautunut niin pölynsietokyvyiltä kuin myös selkärangaltani, että tarvitsen miltei päivittäin särky- ja allergialääkkeitä. Tosin olen nyt päättänyt pärjätä ilman kumpaakin niin pitkälle kuin vain on mahdollista. Ei ole hyväksi napsia pillereitä jokaiseen pikku vaivaan. Ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä pussukkani pitää sisällään muistitikut. Kyllä vain, kummatkin. Ei ehkä ole fiksua, mutta tällä hetkellä se on pakon sanelemaa. Niin ja onhan siellä vielä kuulokkeet ja kännykkä. Niin ja vähintään yksi ruokalippu. Näin. Aika paljon siis. Ei ole ihme, että punainen pieni pussukkani (13 cm x 11 cm) ratkesi loppu viimein.

Näin talvilomaviikon kunniaksi sitten väsäsin uuden selviytymispakkausen. Hieman isomman ja lokerollisen. Lokeron tarvitsin kännykkää varten. Siinä kun on niin iso näyttö, ettei sille ole hyväksi raapiutua/paunautua kaikkea terävää ja kovaa vasten. Ihan kivahan se on. Toimittaa asiansa ja ylläri pylläri kuviomaailmana on perhosia. Kuvissa pussukasta näkee kummatkin puolet. Ajattelin, että on kiva, kun pussukassa on kaksi eri kuviota. En ehkä enää ole niin vakuuttunut asiasta.. suattaapi pussukka mennä vielä uusiksi. 

Tipuja

Kuten moni muu, niin myös minä olen aivan intopiukeana erilaisista tipuista, pöllöistä ja muista siivekkäistä olennoista. Tästä hyvänä esimerkkinä on jo parin vuoden takaa kankaanpainantakokeilut, joissa yritin (huomio sanalle yritin) hyödyntää heijastinmatskua. Ei ihan onnistunut. Kokeiluina ihan jees, mutta nämä tipuset eivät ole päässeet alkuperäisen suunnitelman mukaisesti roikkumaan hihaan, vaan ovat jääneet kaapin perukoille. Idea oli mielestäni hyvä, mutta toteutus mätti ihan sitten ja tosissaan. Ei ollut kärsivällisyyttä työstää ideaa eteenpäin. Olis ehkä kannattanut, koska eivät nämä  mielestäni ole parissa vuodessa menettäneet ideaansa. Ehkä jonain päivänä jatkokehitän uudet tiput, jotka pääsevät oikeasti toimittamaan tehtäväänsä heijastimina.

Omien tekeleideni lisäksi olen bongaillut siivekkäitä olentoja sieltä sun täältä. Viime keväänä shoppailin eräiltä messuilta Aarrekid Collectionin tipusen sohvalle nököttämään. Ja ai että se on ihana. Sieltä sohvalta se aina huhuilee kotia tullessa. Se on oikein soma ja pehmoinen ja kaiken lisäksi vielä tyylikäskin. Kenties se on lasten pehmoleluksi tarkoitettu, mutta mitäs sitten. Minulle se on Tipu The Tyyny.



 

 http://www.aarrekid.com/shop/pehmot.html

Aamulla nettiä selaillessa törmäsin Varpusen blogissa tähän ihanuuteen. Mikä muoto ja väri. Ah. Ihana. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ihastuttavan puhutteleva ja iskevä. Mitään ei ole liikaa. En voi kuin tykätä. 

 http://pikkuvarpunen.blogspot.com/ 

 

Hurraa!

Nyt se on saatu aikaiseksi: oma blogi. Hurraa! Kauanhan se on mielessä pyörinyt, mutta jokin on vain estänyt sen tekemistä. Viimeaikoina bloggaamisen aloittamisen on estänyt valtaisa työmäärä koulussa (lue: opari). Siihen kun vielä lisätään työt maamme yhdessä monopoli yrityksistä, niin johan on valmis paketti. Väsynyt paketti. Mutta eipä hätiä mitä, täältä sitä pusketaan tulemaan blogia. Omaa ihanaista blogia, jossa tullaan tulevaisuudessa käsittelemään kaikkea taivaan ja maan väliltä, mutta ennen kaikkea kaikkea kaunista, muotoiltua.

Ihan tässä ensimmäiseksi voisin ilmaista innostukseni leffoista. Kyllä, rakastan leffoja. Ja ei, en aina muista leffojen ohjaajien nimiä, enkä muista missä leffoissa näyttelijät ovat aiemmin näytelleet. Minä katson leffoja, koska yksinkertaisesti nautin niistä. Katson leffoja niiden sisältämien tarinoiden ja vaatteiden vuoksi, niin ja lavastuksien, koko sen maailman vuoksi. Leffoja katsoessa voi unohtaa ympärillä pyörivän maailman ja vain nauttia/pelätä/kauhistella/nauraa sen hetkiselle tarinalle. Ihastuttavaa. Joskus toki heittäydyn varsin analyyttiseksi, mutta kuitenkin melko harvoin. Yleensä siis vain nautin leffoista. Ja tällainen nautittava leffaelämys oli eilen, kun kävimme rakkaan aviomieheni kanssa katsomassa ennakkoon Kohtalon valvojat (The Adjustment Burea). Ja voi pojat, kun oli hyvä. Erilainen. Eihän se nyt mikään maata mullistava ollut, mutta kuitenkin varsin nautittava.

Että näin. Tässä tämä nyt oli. Ensimmäinen bloggaukseni. Hurraa!