...

Eipä mulla muuta. :P

Jumiutumisesta puheen ollen..

Holmes NYC on osoittautunut äärimmäisen koukuttavaksi ja jumiutumista aiheuttavaksi sarjaksi. 

Mutta viime päivinä Sherlock Holmesiakin koukuttavampi on ollut ranskalainen minisarja nimeltään Kuolleista palanneet. 

Olen liimautunut sohvaan enkä hievahda ennen kuin jakso loppuu.

Suosittelen!

Ja pelirintamalla Diablo III:nen on saamassa kovan kilpailijan Call of Dutystä.

Niin ja pukinkontista esiin kuoriutuneet akvaario ja Kitchenaid.

Voi pojat. 

  Nehän ne vasta jumiutumista aiheuttavatkin. Ja miettimistä!

Tämän hetken kuumimmat puheenaiheet ovat akvaarion sisustaminen (=timanttimaailma, of course!) ja minkälaisia kaloja akvaarioon muuttaa.

Ja kun tämä aihepiiri on käyty siltä kertaa läpi, niin seuraavaksi mietinnässä on seuraava leipomiskerta.

Voi pojat, voi pojat.

Jumittaa

Jumiutuminen. 

Se on ilmeisesti yksi oireistani.

Jumitan tunnetiloissa (negatiivissa varsinkin) ja rutiineissa.

Jumiudun tekemään asioita samalla tavalla. Toistan ja vielä kerran toistan.

Sanoinko jo, että jumiudun?

Varmuuden vuoksi: jumiudun.

Tänään olen jumiutunut sohvan nurkkaan kuuntelemaan äänikirjaa. 

Sain Celia- kirjastoon oikeudet ja olen onnesta ymmyrkäisenä. Saan tahkottua kirjoja läpi samalla kun puuhailen kotiaskareita, lenkkeilen tai vain olen. Ja mikä parasta, saan vihdoin kuunneltua niitä kirjoja joita olen kunnankirjastosta yrittänyt saada käsiini iäisyydeltä tuntuvan ajan. Tahtomani kirjat ovat AINA menossa ja niihin on hillittömät jonot. Toistaiseksi olen Celiasta saanut kaikki ne äänikirjat, jotka olen halunnut. Loistavaa. 

Tähän toimintaan jumiudun hyvin mielelläni...

Väsynyttä meininkiä

Viimeisimmästä postauksesta on aikaa. Pahoittelut siitä. 

Olen yrittänyt opetella lepäämään ja priorisoimaan asioita, jonka vuoksi blogi on joutunut hännän jatkoksi.

Kuntoutus Käpylässä on takana ja uusi arki edessä. 

Elämä on yhtä yritystä ja erehdystä. 

Lepääminen ja omien voimavarojensa mukainen eläminen on pirun vaikeita asioita.

...Kun tekisi mieli tehdä ja touhuta vaikken oikeasti jaksaisikaan.

Yliväsymys ja totaalinen uupumistila ovat arkipäivää. 

Päätehtävänäni nykyään on nukkua ja levätä. 

Kuulostaa ehkö taivaalliselta, mutta sitä se ei ole, koska en osaa sitä. 

Suorittajaminäni huutaa pää punaisena raivosta, kun en osaa jotain asiaa täydellisesti. 

Kapinoin ja käyn sisäistä kamppailua itseni ja vammani välillä. Kuulostaa jakomielitautiselta, mutta voin kertoa, että diagnoosini on kaikkea muuta kuin hulluus. Olen "vain" aivovammainen. 

 Aivoni ovat vialliset eivätkä ne ymmärrä, että nyt tartteis nukkua. Ei sitten millään. Vaikka luomet painavat tonnin ja silmiä kaihertaa; matelen eteenpäin kuin etana ja ajatukset tahmovat. 

Tiedän, että minun pitää nukkua, mutta en vain saa itseäni lepäämään. 

Aloitekyky on jäänyt yliväsymyksen jalkoihin.

Jos joskus pääsen pötkölleen niin aivoissa käy sellainen kuhina, että voi hyvät hykkyrät sentään... yritä siinä sitten nukahtaa tai pysyä unessa, kun muurahaismaisesti ajatukset kulkevat miljoonaa eri polkua pitkin ties minne. 

Välillä onnistun ja silloin on hymy herkässä. Oikeastaan onnistumisenhetkiä on ollut paljon enemmän kuin ennen kuntoutusta, joten suunta on selkeästikin oikea. Pitäisi vain muistaa olla itselleen armollinen ja antaa aikaa. 

Tiedän, että joulu meni jo, mutta tämä vain on niin ihana ja mieltä piristävä video.. Niin ja hei, jouluunhan on enää  11 ja puoli kuukautta... ;)