maanantai 17. syyskuuta 2012

Taikureita ja lumoaja

Koukuttavia, kumpikin omalla tavallaan.

***

Jälkimmäisestähän on ollut jo aiemminkin puhetta.
Hitlerin naiset ja Marlene oli yllättävän mielenkiintoisesti kirjoitettu. 
Kuuden naisen minielämänkerrat olivat tiiviitä tietopaketteja, 
joissa vilahteli vuosilukuja ja vaikeaselkoisia nimiä.
Silti ne olivat mukaansatempaavia tarinoita,
joiden lukeminen sujui soljuvasti.
(Kirjassa oli yllättävän paljon elokuvahistoriallista tietoa.
Tällaiselle elokuvaintoilijalle se oli vain lisämeriitti, 
jotta voin sanoa kirjan olevan mainio.)
Tietoa ei tullut tuutin täydeltä, sotilaallisen jämptisti, 
vaan kuin tarinaa kertoen. 
Helposti, miellyttävästi.


Naisten tarinoista mielenkiintoisimmat olivat Eva Braun, 
Magda Goebbels (Hitlerin kannattaja) ja Marlene Dietrich.
Ensimmäisenä käsitelty Eva Braun oli käsittämätön naiivisuudessaan.
Kuinka nuori neito voikaan joutua niin vahvasti vanhemman herrasmiehen (?!) lumoihin?
Niin vahvasti, että ympärillä vallitseva maailman tilanne oli yhtä tyhjän kanssa?
 Entäpä sitten Magda Goebbels,
nainen joka olisi halunnut naida mielestään niin lumoavan Hitlerin,
mutta joka tyytyi olemaan "valtakunnan ensimmäinen nainen".
Hän oli hienosto rouva, jolla oli julkinen rooli Saksan valtakunnan mahtavimman miehen rinnalla. 
Viimeisenä käsittelyssä ollut Marlene Dietrich oli Hitlerin vastustaja.
Saksan kuuluisin näyttelijätär, joka vastusti viimeiseen hengenvetoonsa asti natseja.


Kirjassa esitellyt naiset olivat omalla tavallaan merkittäviä 
(jotkut enemmän, toiset vähemmän)
niin sodan kuin elokuvateollisuudenkin kannalta.


***
 
Yösirkus (Erin Morgenstern) oli sokkeloinen, 
aikojen läpi matkaava romanttisen kiehtova tarina kahdesta taikurista.
Sirkus, jossa tarina pääasiallisesti kiedotaan kokonaisuudeksi, oli mielikuvitusta kutkutteleva
ja taidokkaiden ihmiskohtaloiden solmu, joka aukesi viimeisillä sivuilla.

Aluksi kirja tuntui liiallisen rönsyilevältä, mutta sitkeydellä ja lumoihinsa kietovalla tarinankerronnalla, kirja alkoi avautua. 
Loppua kohden vauhti kiihtyi, kuten hyvillä kirjoilla on tapana.
Lopputulos oli odotettavissa, mutta miten se tapahtui, olikin sitten toinen juttu..


"Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä.

Yösirkus kuljettaa lukijan mukanaan outoon, rönsyilevään ja kiehtovaan sirkusmaailmaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Mustavalkoraidallisten telttojen suojissa kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kilpailevat pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Heidän täytyy ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Heidän opettajansa suostuvat paljastamaan pelistä ainoastaan sen, että siitä ei pääse irti.

Nuoret kilpakumppanit alkavat nähdä kilvan kiehtovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat tietämättä sitä, että pelissä häviäjän osa on kuolema. On vain yksi tie ulos. Tarvitaan ennennäkemätön voimanponnistus ja erään viattoman maalaispojan apu. Niillä muutetaan kohtaloa tavalla, joka olisi uskomaton, jos ei uskoisi taikuuteen."

 ***

Kumpikin kirja koukutti, ne oli vietävä loppuun, kun kerta oli tullut aloitettua.
Tarinoita ei voinut jättää kesken, koska jo seuraavalla sivulla odotti uusi kutkuttava tieto.
Kumpikaan teos ei järisyttänyt maata, mutta olivat ehdottomasti lukemisen arvoisia.
Olen jälleen kerran päässyt astumaan uusiin, itselle outoihin maailmoihin.

maanantai 10. syyskuuta 2012

Herrrrkkua

Kun nyt olen päässyt tähän tekemisen makuun, 
niin pyörtäytinpä tuossa yksi päivä herrrrkullisia banaanimokkapaloja.
Suussa sulavat, kostean maukkaat unelmat maistuivat niin miehelle, appiukolle kuin itsellekin.
Näitä täytyy kyllä tehdä toistekin!

Reseptin bongasin Kotikokki.net:stä.
 Muokkasin reseptiä hiukan omiin aineisiin sopivammaksi, ja ei se ainakaan piloille mennyt.
 
Banaanimokkapalat

4 munaa
2,5 dl sokeria
200 g voita
5 dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
4 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljauutetta
2,5 dl maitoa
2 banaania

Kuorrute:
300 g tomusokeria
70 g voita
6 rkl kahvia
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljauutetta
1 banaani
 
Muussaa banaanit.
Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää vaniljauute maidon joukkoon.
Lisää vuorotellen sokerimunavaahtoon jauhosekoitusta ja vaniljamaitoa varovasti sekoittaen.
Lisää banaanimössö ja sulatettu voi.
Kaada pellille ja paista 200 asteessa, n. 15 min.
 
 Kuorrute:
Laita tomusokeri ja kaakaojauhe kulhoon.
Lisää kahvi ja sulatettu voi.
Lisää lopuksi muussattu banaani ja sekoita tasaiseksi.
Levitä pohjan päälle.

NAUTI!



Appilan aarreaitta

Uusi appila on löytöretkeilijän aarreaitta.
Olen bongannut sieltä sisustuselementtejä,
( tulevaisuudessa mahdollisestiehkäkenties siintävään uuteen osoitteeseen)
kuten puisia perunalaatikoita, 
joita voisi tuunailla valkoisen maalin avulla uuteen uskoon.
Laatikot tulevat olemaan oiva lisä laatikkokirjahyllykompleksiin.


Bongasin suuresta aittanavettamistäliestä myös suuria pätkittyjä mäntytukkeja.
En olekaan etsinyt sellaisia kuin ikuisuuden. 
Ja siellä ne oli, 
köllöllään makoilivat, 
kuin minua odottaen.
Hiukan kun näytän pinnalle harjaa ja 
sutaisen pintaan valkoista maalia,
niin jopas jotakin..
saan mainioita pöytiä.
Karhean romanttisia.


En malttaisi odottaa, 
että tulevaisuus näyttäisi todellisen puolensa..
Tällä hetkellä kun elellään niin odottavissa tunnelmissa.
Ehkä, joo, ei, kenties.



Maalikäsi odottaa, että pääsisi hommiin.
Tähän miniasuntoon, kun ei enää yksikään laatikko mahdu..


Ps. Appilasta löytyi hurmaavia kuvauskohteita. Varsinkin tuo alimmainen.
Indy <3

perjantai 7. syyskuuta 2012

Pikku hiljaa...

...olen alkanut tehdä niskaa rasittavia asioita. 
Pantakuurin loputtua saatoin päivän aikana tehdä vain ruoan.
Lopun päivää voivottelin kipuja.
Jonakin päivänä ruoan tekemisen lisäksi olen leiponut.
Yhtenä päivänä tein jopa ruoan, leivoin ja siivosin. 
Oooo.

Kahden kuukauden jälkeen olen siinä pisteessä, 
että olen saanut tehtyä muutamia ikuisuusprojekteja pois mielen päältä painamasta.
 Niistä yksi oli mm. televisiotason maalaaminen valkoiseksi.
Kivuliastahan se oli, kieltämättä.
Tein sen silti.

Pikku hiljaa olen matkalla ihmismäiseen eloon.
Sellaiseen jossa päivän aikana pystyn tekemään perusasiat (ruoka, siivous, pyykkäys).
Muut ns. ylinmääräiset asiat, kuten neulominen, ompeleminen ja muu luova toiminta on vielä suhteellisen jäissä. Tai siis jäissä, ei suhteellisen jäissä, koska enhän minä niitä tee. 
Pelottaa, että kadotan luovuuteni. 
Kadotan mielikuvitukseni, koska en voi toteuttaa itseäni.
Blogini on pieni oljenkorsi etten menettäisi kaikkea luovuttani.
Että saisin edes jotain tehtyä kotitöiden lisäksi.

En koskaan osannut ajatella, että minun tulisi miettiä, että mitäpäs minä tänään voisin tehdä ilman, että illalla joudun kärsimään valtavista kivuista. 
Ajattelin, että tällainen elämä on edessä ehkä sitten mummona, seitsemänkymppisenä.
Ei alle kolmekymppisenä.

Niin se elämä vain viskelee.

Olen yrittänyt miettiä pääni puhki, että miksi tämä kaikki on tapahtunut.
Ajatuskuviot viskelevät kohtalon sanelemasta elämästä karmaan, 
sattumanvaraisuuteen, huonoon onneen.
Ajatustyö ei vie minua mihinkään. 
Ei eteen, ei taakse. 
Tilanne on mikä on.

Mutta pikku hiljaa...
minä en luovuta.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Tyttöenergiaa

Kävin tankkaamassa tyttöenergiaa parin päivän ajan.
Ei miehiä, mutta paljon puhetta heistä.
Ei huolia, mutta niiden läpi käymistä.
Naurua, ilon kyyneleitä, halauksia.
Sielujen sympatiaa.
 

 
 
Päivät soljuivat vauhdilla.
Oli paljon mieluisaa tekemistä, 
vaikka omalla kohdalla se itse tekeminen oli aika vähäistä..
Kannustin kuitenkin toisia. 
Naurettiinkin, että tämä kokoontuminen on kuin mikäkin työleiri.
Iloiset pikku tontut puuhailivat rästihommia, 
jotta sillä meidät majottaneella olisi vähemmän tekemistä.
Itsekseen kun asuu.
Omakotitalossa.




Kyllä nyt taas jaksaa.
Energiaa on ihan eri tavalla.
Iloista energiaa.
Miksi sitä tapaakaan ystäviään niin harvoin?
Liekö syynä se, että me kaikki kolme asumme eri kaupungeissa..
Se asia tosin saattaa hieman muuttua tulevaisuudessa... -huih-