Tässä on ehkä huomioitava se, että olen itse itseni pahin arvostelija. Osaan mollata itseni todella tehokkaasti maan rakoon. Oikein nuijin itseäni ja sitten ryven siellä itsesyytöksessä. Voisin jopa sanoa, että olen suorastaan huippulahjakas (!!) tässä toiminnassa. Saan haukuttua kaikki työni tulokset niin tehokkaasti, että useimmiten en koskaan tule käyttämään tekeleitäni missään. Jos jossain onnistun omasta mielestäni kohtuullisen hyvin, niin saatan siitä antaa itselleni henkisen selkään taputuksen. Mutta sitten alan miettiä, että miten olisin saanut työstä vielä paremman ja lopulta tulen siihen tulokseen, että ei sitä --- (ajattele esim. laukku, vaate, koru) kannata käyttää.. Että niin, pohjaton kuilu on itsensä mollaamisen taito. Oravanpyörässä ollaan ja melkolailla pysyvästi. Toisaalta, näin pessimistinä ja ikuisena parempaan pyrkijänä, ei voi pettyä. (Koulussa meille yritettiin opettaa, että omia töitään pitää osata arvostaa ja antaa niille kuuluva kunnia. Joo-o, ideana tosi hyvä, mutta toteutus on ihan pirun hankalaa!)
Jaa niin, että miltä se laukku näyttää. No, tältä.
Ja sitten vain arvostelemaan. Ihan vapaasti vain. Antaa tulla. Sillä kukaan, ei kukaan, pysty sanomaan siitä sen pahempaa sanaa kuin mitä itse olen jo päästellyt. ;)
Olen saanut muutakin aikaiseksi. Nimittäin otimme Husbändin kanssa minusta mitat. Suureksi riemukseni mittanauhaa ei tarvinnut pingottaa niin pitkälle kuin aikaisemmin. Kropasta oli sulanut senttejä jonnekin, luultavasti tietokonepöydän alle. Hirmuinen oparistressi sulatti ja kadotutti kiloja hyvin tehokkaasti, jopa niin tehokkaasti, että vaatekokokin pieneni yhdellä numerolla. Jeij. Oli siitä kauhujen kokemusta jotain muutakin hyötyä kuin valmistuminen. Mutta niin, takaisin asiaan, eli mitat otettuamme pääsin tekemään uuden peruskaavan. Tekaisin sen suit sait sukkelaan ja aloin kuosittelemaan mekkoa. Ja nyt kuosittelu on valmis ja mekon valmistaminen voi alkaa. Mekon kankaaksi tulee kirpparilta löydetty ILMAINEN pliseerattu hame (pitkä, uutta villaa!). Hame oli suoranainen löytö, sillä kunnon laadukasta pliseerattua hametta et löydä enää mistään, et ainakaan ILMAISEKSI. Leikkelin tänään hameen palasiksi ja seuraava vaihe onkin sitten ompeleminen. Sovitetaan ja ommellaan. Ja sitten varmaan puretaan hiukan ja ommellaan taas lisää. Pahassa lykyssä puretaan taas ja kiroillaan kuin lappalainen. Sitten ommellaan ja sovitellaan. Ja sitten toivottavasti on valmista ja lopputulos näyttää hyvältä (jopa omaan silmään).
Nämä pirskatin helteet vetävät minusta kaiken positiivisuuden pois. Ehkä minun ei kannattaisi näillä helteillä tehdä mitään muuta kuin kömpiä kellariin ja murista pimeässä yksikseni (pelkään pimeää, joten valot joutuisin kuitenkin laittamaan päälle. En oikein pidä kellareistakaan, joten en taida sinnekään uskaltautua. Eli sekin idea on tuhoon tuomittu!). Tuntuu nimittäin siltä, että kaikki mihin kosken menee plörinöiksi ja kaikki ajatukset, jotka päähän pilkahtavat muuttuvat mustiksi. Ehkä ei pitäisi myöskään postausta tehdä tässä mielen tilassa. Mutta hei, onhan sitä nyt JOTAIN tehtävä töiden lisäksi tai muuten tulee lopullinen pimahtaminen. Niin, että sori, mutta nyt on postaus kaukana aurinkoisesta. Koska ulkona paistaa aurinko ja on pirskaleen kuuma. Sanoinko jo, että vihaan kesää? Jos en, niin ilmoitanpa nyt, että VIHAAN kesää ja hellettä. MUR.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista