Uudet kujeet vanhoilla metkuilla

Huh, mikä viikon aloitus! Aamupäivän autoin rakasta ystävääni saamaan hänen opparinsa arviointiseminaarikuntoon. Kuin ihmeen kaupalla sain laitettua hänelle sivunumeroinnin raporttiin.. miten se voikaan olla niin hankalaa?! Joka kerta se onnistuu tuurilla ja joka kerta olen aivan ymmälläni siitä, että mitä tulikaan tehtyä. Pääasia tietenkin on, että sivunumerointi onnistui ja on niin kuin pitääkin, mutta olisi ihan kiva tietää miten se loppujen lopuksi aina onnistuu... Sitten kun oli ystävä autettu hädästä, niin sitten jänskättiin, että mitäs se seuraava, ja viho viimeinen, jakso tulee pitämääkään sisällään. No, paljonhan se pitää sisällään, mutta onneksi kaikkea ei tarvitse aloittaa nollasta. Viime jaksossa siis tein kurssikaverin kanssa mallistosuunnitelmat, ideataulut, kohderyhmän pohdiskelut yms.

Että niin, nyt on sitten alkanut viimeinen jakso. Työtä tulee riittämään ihan viimeisille päiville asti, mutta sehän on jo ihan tuttu juttu. Ei kait sitä muuta voikaan odottaa. Onnekseni kurssin tavoite ja sisältö on jo sinänsä tuttua juttua, että sitä on jo viime jakson verran aloteltu..  Tässä jaksossa sitten vielä hiotaan mallistoa toimivammaksi ja tehdään pari tutkimushommaa ja sitten.. sitten valmistetaan protot. Ai miten jännää. Pitkästä aikaa pääsee kunnolla kaavottamaan ja ompelemaan. I like! Jänskättää sinänsä, koska en ole kaavottanut vaatteita piiiitkään aikaan. Kun nyt mietin, niin ihmisvaatteiden kaavoituksesta on aikaa hurahtanut miltei pari vuotta. Oikeasti. Hui kamala. Miten siitä niin kauan on?! Herttinen. Noh, toisaalta, kiirettä on piisannu ihan tosissaan. On ollu kouluprokkiksia ja harjoittelu sekä oppari. Omalla ajalla ei ole enää jaksanut tehdä mitään ylinmääräistä.. Noh, onneksi nyt asiaan tulee muutos!

Että näin. Jakso tulee menemään uusien kujeiluiden merkeissä, mutta vanhojen metkujen avulla. Ihan kohta huomaan panikoivani ja sitten se kaikki olikin jo ohi. Neljän vuoden uurastus tässä opin ahjossa on ohi ja sitten... tie vie kortistoon, kuten eräs kelan täti oli sanonut. Eihän meistä muotoilijoista muualle ole, kuulemma. Noh, saas nähä. Tämä tyttö ainakin yrittää kovasti ponnistaa muualle kuin sinne kelan luukulle.