keskiviikko 24. elokuuta 2011

Saikkua ja sarjoja

Tässä saikulla on tullut katsottua miljoona elokuvaa. Tai no, ei ehkä ihan miljoonaa, mutta siltä kyllä tuntuu. Olen katsonut niin uutuuksia kuin myös vanhoja tuttuja. Viimeksi rentoilin Sex and the City 1 (ehdottomasti se parempi!) parissa. Ja hyvinhän siinä rentoutui. Tuli kova hinku päästä näkemään taas itse sarjaa. Jostain luin, olisiko ollut Ilttiksestä, että sarjasta olisi tulossa uusia jaksoja?! Aika huisia. Toisaalta, jos sarja on jo kuollut ja kuopattu, niin kannattaako sitä enää väkisin mennä herättelemään henkiin? Voi mennä reisille, jos liikaa yrittää. Toisaalta taas, vannoutuneena fanina varmasti katsoisin uudet jaksot, vaikka ne olisi kuinka surkeita. Näin on käynyt myös Greyn (Anatomian) kanssa. Ensimmäiset kaksi (ja ehkä myös kolmas) kausi olivat ihan huippuja. Rakastin sarjan huumoria, juonen käänteitä ja ihmisdynamiikkaa(?), mutta sitten se jotenkin lopahti. Ei siinä, olen silti katsonut kaikki jaksot ja jokainen kausi (paitsi vimosin, eli kuutonen) löytyy hyllystäni. Odotan jokaisen uuden jakson kohdalla, josko vanha tuttu hyvä meininki vielä palaisi. Ajoittain se palaakin yhden jakson ajaksi, mutta sitten se taas on hukassa. Mälsää.




Ihan paras sarja ikinä on Gilmoren tytöt, eli Giltsit, kuten me Husbändin kanssa sitä nimitämme. Sarja valloitti ensin minut ja pikku hiljaa myös Husbändin. Sarjan päähenkilöt ovat ihastuttavia superpuheliaita naisia, joille sattuu ja tapahtuu. Kylä, jossa naiset asuvat on idyllinen juoruilevia naapureita myöten. Ihastuttava, kerrassaan hurmaava. Giltsit on tullut katsottua läpi (yhteensä 7 kautta siis) ainakin kolme-neljä kertaa. Ja vieläkään ei kyllästytä. On se vaan niin hyvä.. suosittelen lämpimästi!


Huomenna pitäisi jo uskaltaa palata töihin. Niska ei kyllä vielä ole täysissä voimissaan, mutta jospa sitä pärjäisi. Tämän päivän kun ottaa vielä rennosti ja hoivailee niskaa, niin eiköhän sitä olla jo ihan hyvässä kuosissa?! Toivottavasti ainakin. Mutta niin.. mitäs minä taas tänään katsoisin?! Vai lukisinko peräti jotain.. tällä hetkellä on menossa kirja numero kuusi Sookie Stackhousen tarinoista, englanniksi (big smile).

3 kommenttia:

  1. Jos ymmärsin oikein, niin Sinkkuelämä herätellään henkiin uusilla hahmoilla. Joku muija Gossip girlistä siihen oltiin kaavailtu. Tiiä sitten, onko fiksua. :D

    VastaaPoista
  2. No niin niin!! En lukenu uutista otsiokkoa pidemmälle, olis vissiin kannattanu.. luulo ei ole tiedon väärti, taaskaan. Noh, ei muuta kuin vanhoja jaksoja tiirailemaan (ja unohdetaan haaveilut uusista entisenlaisista jaksoista)!!

    VastaaPoista
  3. Jeah, komppaan Janet:ia. Näin mäkin ymmärsin ja Srah Jessica Parker olisi mukana yhtenä tuottajista...Nii-in, ennakkoluuloja ei saisi olla mutta myönnän että hiukan sellainen olkapään yli kurkkii. Voiko sarjasta saada enää parempaa uusilla näyttelijöillä? Ettei vain tiputtaisi liian isoon kuoppaan, mutta jännällä odottamaan jääneenä :)

    VastaaPoista

Ilahdun kommenteista