Kivuliasta arkea

Lomalta paluu on sujunut kivuliaasti. Niska sanoo stopin ja pistää pakolliselle levolle. Tohtorisetä oli sitä mieltä, että tämä pimu joutuu magneettikuvauksiin niskansa kanssa ja nyt on vähän aikaa huilittava. No, näin sitten on tehty, huilittu. En ole tehnyt yhtään mitään. Olen vain katsonut leffoja ja telkkaria. Istunut ja miettinyt. Päässä kuhisee taas vaikka minkälaista ajatusta ja ideaa. Kävin eilen kauppareissun yhteydessä hypistelemässä lankoja.. mielenpäällä keikkuvat ideat odottavat toteutumistaan, oikeiden lankojen löytymistä ja kipuilun loppumista. Elättelen toiveita tulehduksien nopeasta tervehtymisestä ja niskan palautumisesta ns. normitilaan. Se tosin voi viedä hetken.. Toivottavasti ennen joulua olen taas siinä kunnossa, että joulahjat saan väkerrettyä kasaan.

Niin, niskan kanssa elely ei ole mitään pikakiitoa. Silloin kun krakaa niin krakaa kunnolla. Ja nyt ollaan siinä todella-kunnolla-tilassa ja se kestää hyvän tovin. Niska on opettanut kärsivällisyyttä siinä määrin, että tiedän tilanteen normalisoitumiseen menevän monta viikkoa, jopa kuukausi(a). Nyt vain odotellaan mitä vakuutusyhtiö sanoo maksusitoumuspyyntöön. Tottahan ne nauraa ja sanoo, että vammani on sairaus, joka on tullut -- jostain. No, näinhän se ei ole, joten aion pistää kovan kovaa vastaan ja vaatia oikeuksiani. Heidän kuuluu maksaa hoitoni ja siitä tulevat kulut, koska vammani ei ole ilmestynyt itsestään. Ei, se vaati auton kanssa törmäyksen. Auto voitti, minä jäin auttamatta kakkoseksi. Vaikka vastapuolen vaari oli sitä mieltä, että minä vain rahastan. Mutta kuule vaari, voin kertoa sinulle, että en halua nappailla voimakkaita kipulääkkeitä koko loppuelämääni. Jos haluaisin, olisin varmasti suunnitellut autosi alle jäämistä. Mutta en sitä suunnitellut ja jos minulla olisi mahti, niin siirtäisin kelloja taaksepäin ja toimisin sinä huhtikuisena aamuna toisin. Elämä sen aamun jälkeen on ollut kivuliasta, enemmän fyysisesti, mutta myös henkisesti. Että niin, en rahasta. Haluan vain elää. Ja siihen elämiseen tarvitsen magneettikuvaukset ja niiden järjestymiseen tarvitsen vakuutusyhtiön maksusitoumuksen.

No, jos ei huonoa niin myös hyvää mahtuu arkeemme. Sain nimittäin toisen työpaikan. En tiedä joudunko luopumaan tästä entisestä paikastani. Toivottavasti en, sillä viihdyn siellä ihan mahdottoman hyvin. Työkaverit ovat huippu tyyppejä, jokainen omalla tavallaan. Ja asiakkaat, no, he ovat työpaikkani suola. Mutta tässä uudessa työpaikassa on roimasti enemmän tunteja ja se on myös lähempänä omaa alaani. Oikeaan suuntaan uralla ollaan siis menossa. Työhaastattelussa utelin onko mahdollista uralla ylenemiseen. Kuulemma on. Hyvä niin, sillä en aio olla myyjä koko loppuelämääni. Jos näin olisi, niin en olisi ammattikorkeatutkintoa hankkinutkaan.

Nyt niskani huutaa hallelujaa ja käskee rentoutumaan. Minkähän leffan sitä nyt katsoisi?!

Nämä ilmeet.. ymmärrän!