Olipas vaiheikas viikonloppu.
Sain tälläytyä häihin ja tapasin joukon serkkuja.
Kävin narraamassa kaloja (ilman tuloksia tosin).
Sain miellyttävän yllätyksen.
Visiteerasin appilassa, luin kirjan ja katsoin iiiiihhanan elokuvan.
Melkoista.
Tämän viikon voinkin sitten vain muistella vaihderikasta viikonloppua ja odotella mitä seuraava tuo tullessaan, sillä...
Kyllä. Siirryn uudelle vuosikymmenelle. Jeij!
Ei ahdista. Ei tunnu siltä, että nuoruus on ohi.
Olen vain supertyytyväinen, että kaikesta huolimatta olen edelleen tässä ja voin juhlistaa uutta saavutusta, uutta vuosikymmentä.
Huikean hienoa!
Todellisuudessa synttärini ajoittuu juhannukseen, mutta ilmeisestikin mieheni ja ystäväni ovat kuunnelleet ruikutustani siitä, että ei ole mitään mieltä juhlia synttäreitä juhannuksena... sama juttu kuin synttärit osuisi joulun kanssa yksiin. Siinä on sellainen olo, että juhlitaanko tässä nyt päivänsankaria vai juhlapyhää.
Tarkennuksena vielä sellainen juttu, että inhoan juhannusta.
Mielestäni sen juhlimisessa ei ole mitään järkeä, ei enää tänä päivänä.
Nykyisin se on vain ihmisten tekosyy saada vetää nuppi sekaisin monen päivän ajan.
Juu ei, minen tykkää.
Menneenä viikonloppuna juhlistettiin siis tätini häitä.
Tippa vierähti poskelle valoja kuunnellessa ja kun näin morsiamen ja sulhasen silmien kostuvan.
Olen superherkkä liikuttumaan, joten ei kait ole ihme, että ennen kuin pääsin puhaltamaan saippuakuplia tuoreen hääpärin päälle, niin posket piti kuivata kyynelistä.
Todellisuudessa taidan kyllä olla superherkkä kaikille tunnetiloille.
Oli kyseessä sitten nauraminen, suuttuminen, loukkaantuminen, itkeminen.
Niin, oikeastaan mikä tunnetila vain. Olen helppo. ;)
Sukujuhlissa on aina niin kiva käydä, kun saa nähdä sukulaisia, joita muuten tulee nähtyä liian harvoin. Tälläkin kertaa sain kikatella (liikuttuneesta tilasta selvittyäni) serkkujen kanssa niin että seuraavana päivänä vatsalihakset (ilmeisesti minulla on sellaiset! O.o ) olivat hellänä.
Kortin aiheen olen bongannut Pinterestistä ja härskisti käytin sitä hyväksi.
Samainen teksti löytyy myös kotoamme omilla tiedoilla varustettuna.
Annoin sen miehelleni neljäntenä hääpäivänä.
Häihin pukeuduin omalla mittapuullani supervärikkäästi.
Asukokonaisuuteni kulmakivenä olivat vihreät kirpparilta hankitut kengät kultaisine (!) yksityiskohtineen sekä keltainen (!!) satiinipaita. Kyllä. Minulla ei ollut mustaa (muuta kuin koruissa ja laukussa), valkoista tai harmaata ollenkaan. Rastia seinään siis!
Niin ja se elokuva!
Rakastuin täysin sen rajoja rikkovaan rakkaustarinaan.
Onhan se niin hömppää kuin olla ja voi, mutta samalla suloinen, rento ja helppo.
Juuri sopiva kesäiseen iltaan.
Vaikka kohta kolmekymmentä läsähtää ruutuun, niin samalla on kiva huomata, että osaan edelleekin nauttia tällaisista teinihömppäelokuvista. En ole siis vielä muuttunut harmaa hapsiseksi kukkahattutädiksi (ainakaan kaikilta osin!), joka ei voi katsoa älyttömyyksiä, kun ne eivät sovi arvoon...
Joten olkaapa hyvä, pieni traileri sydämeni valloittaneesta zombeja vilisevästä rakkausteinihömpästä...
;)
;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista