Suurkiitokset rakkaille ystävilleni mitä parhaimmasta päivästä.
Ei voi kuin ihmetellä kuinka sitä onkaan onnistunut saamaan elämäänsä niin ihastuttavan ihania ihmisiä. Olen onnekas. Ihan ja todella.
Lauantaina siis juhlittiin ennakkoon syntymäpäiviäni.
Ja voi pojat, kylläpä minua vietiin kuin pässiä narussa.
Yllätyksiä oli joka nurkalla.
Pienen ihmisen pää meinasi mennä aivan sekaisin.
Hohhoijaa.
Mutta voi kuinka nauroin.
Ja vähän tirautin onnenkyyneliäkin, mutta sitten oli taas hymy herkässä.
Päivä alkoi sillä, kun parhaimmat ystäväni saapuivat meille kimpsuineen ja kampsuineen. Halauksien ja alkukikattelujen jälkeen paikalle saapui parhaimmista parhaimman ystäväni stylisti-ystävä ja muutti pehkoni ihanaksi kihara-letti-kampaukseksi. Nautin hellästä ja herkästä hiustenlaitosta niin, että rentouduin ja annoin toisen tehdä työnsä ilman minkäänlaista huolen häivää. Kampauksen ollessa valmis siirtyi stylisti tekemään meikkiä. Ja voi hyvä ihme, minullahan on ihan kauniit silmät, kun ne vain osaa kaivaa tuolta päästä esille. ;)
Stylisti katsoi "hieman" vinoon minun, öh, no, olemattoman meikkipussini sisältöä esitellessäni.
Ei olisi pelkillä puuterilla, ripsi- ja luomiväreillä saatu sitä muutosta aikaiseksi minkä ammattilaisen ote lopulta taikoi (ja mielettömällä meikkiarsenaalilla. Niitä purtiloita oli vaikka muille jakaa! Oh my.). On se kolmekymmentä vuotta kuitenkin tehnyt sen verran muutoksia tähän pärstävärkkiin, että siinä tarvitaan jo astetta järeämmät tökötit. Ei ole iho enää niin kuulas ja herkkä kuin se esim. kymmenen vuotta sitten oli. Vaan eipä se haittaa. Hyvähän se on että tässä elämässä muututaan. Eihän siitä mitään tulisi, jos aina näyttäisi samalta, vuodesta toiseen.
Pitäähän elämän näkyä ihmisessä.
Rakkaan ystäväni omin pikku kätösin tekemät hiuskoristeet.
Taitava nainen!
Noh, sitten kun olin valmis niin minulle iskettiin käteen skumppaa (PINK!) ja istutettiin auton kyytiin. Nokka kohti Oulua.
Minulta kysyttiin, että mitä luulen tuleman pitämän.
Alkuveikkaukset oli mökkeily tai ulos syömään pitkän kaavan mukaan iiiihhanien ystävien kanssa.
TAI paintballturnaus. Olihan minulla jo "sotamaski" päällä.
Noh, ei mennyt sinnepäinkään.
Minut ja kaksi parasta ystävääni tipautettiin Stokkan eteen ja matka vei siitä puolentoistatunnin mittaiselle shoppauskierrokselle. Tarkoituksena oli, että ostaisin iltaa varten jotain päälle pantavaa. Jotain rentoa, mutta siistiä.
Mielekäs homma oli edessä, mutta samalla hyvin haasteellinen.
Minä kun en osaa tehdä päätöksiä nopeasti.
Minä jappasen ja ihmettelen, tuumin materiaalin kestoa ja värien yhdisteltävyyttä aina niin kauan, että seuralaiset tuskastuvat minuun.
Vaan eipä tällä kertaa.
Kävimme vain neljässä liikkeessä ja päätökseni olivat hyvin selkeät.
Hain ensimmäisestä liikkeesta paidan ja toisesta takin (pinkin!) ja toisen paidan (harmaa, jossa pinkki yksityiskohta!).
Ihmeiden aika ei ole ohi.
Minäkin osaan näköjään olla nopea ja tehokas (ja värikäs!)! ;)
Parasta koko shoppailussa oli se, kun minut yllätettiin hyvin miellyttävällä tavalla.
Olin katselemassa yhtä puseroa, oikein tiiviisti asiaan keskittyneenä, kun yhtäkkiä kuulen tutun äänen takaani. Prosessoin ääntä mielessäni ja ensimmäinen ajatus oli, että "ei voi olla, voi se, eikä voi...".
Käänsin päätäni hiukan. "Kyllä, kyllä se voi olla".
Takanani seisoi Kuopion suunnilta saapunut ystävä, jota en ollut nähnyt varmaan vuoteen!
Ilo oli niin ylitsepursuavainen, että kyyneleethän siinä tuli.
Yllätys oli niin valtaisa, että ihmettelyyn meni varmaan vartti ennen kuin kunnolla tokenin.
Noh, shoppailun päätyttyä siirryimme seuraavaan pisteeseen.
Pääsimme nautiskelemaan herkullisesta viinistä (olin juuri edellisenä iltana haikaillut hyvän punkkulasillisen perään) ja vielä herkullisemmista juustoista viinibaari Voxiin.
Henkilökunta oli todella ammattitaitoista ja ystävällistä!
Palvelu toimi loistavasti ja tunnelma oli miellyttävän rento ja lämmin.
Voin suositella paikkaa ihan varauksetta!
Olimme aloitelleet herkuttelua, kun paikalle saapui miesvahvistukset.
Ja heidän mukanaan ystäväni leipoma superherkullinen kakku!
Olin niin tohkeissani kaikesta, että en hoksannut ottaa omia kuvia, en niistä juustoista, enkä hurmaavasta mansikkakermakakusta. Olen pahoillani!
"Synttäridrinkki"
Kuva Voxin sivuilta
Kuva Voxin sivuilta.
Kuvassa herrrrrkullisia asioita.
Kuva Voxin sivuilta.
Lisää herrrrrkullisia asioita.
Masujen ollessa täynnä ja mielen ollessa kuplivan iloinen, siirryimme kuopiolaisten varaamaan hotellihuoneeseen vaihtamaan vaatteita. Illan asukokonaisuudesta muodostui rokkinörttihenkinen (!! ;) ) pinkin bleiserin, harmaapinkin paidan ja uuden, tytöiltä lahjaksi saadun pinkin (!) laukun avulla. Alaosa koostui mustista housuista ja pinkeistä ballerinoista (Illalla kotona mies tokaisi ettei ollut heti tunnistaa minua, kun olin kerrankin niin värikkäästi pukeutunut! Se oli vissiinkin kohteliaisuus.. tsih).
Toimitus oli pikainen, mutta ei hätäinen, seuraavan ohjelmanumero kun odotteli jo..
En itse olisi koskaan ostanut pinkkiä laukkua,
vaan olisin haksahtanut tuttuun ja turvalliseen mustaan tahi ruskeaan.
Joten kiitos tytöt! Tästäkin!
...Sillä siirryimme seuraavaksi neljän tunnin meriristeilylle. Risteilimme Oulun edustaa pitkin.
Aina ei maisemat olleet hirmu kauniita, kun keinahtelimme tehtaiden ohi, mutta hurmaava seura korjasi nämä puutteet.
Nautimme laivalla illallisen.. öh, hyvin perisuomalaisessa tunnelmassa, kun naapuripöydän porukka oli nauttinut ilolientä jo suhteellisen reippaasti ja mölyn taso hipoi sietorajoja. Muuutta, eipä sekään nyt niin haitannut.
Risteily oli muuten todella kiva, mutta laivan henkilökunta ei ollut ehkä ihan ajantasalla asioistaan... hinnat tuppasi olemaan hukassa, ja palvelun taso oli jäyhkähköä. Kenties risteilyn ajoittuminen alku kesään ja sesongin alkuun toi esille rutiinien uupumisen? Kaikki ei ehkä sujunut ihan niin kuin pitäisi, mutta jälleen voin todeta, että ystävien seura siloitteli pahimmat rypyt.
Päivä oli mitä onnistunein.
Tällaiselle kontrollifriikille tekee välillä ihan hyvää olla muiden ohjailtavissa.
Kaikki oli mietitty viimeisen päälle ja hymy oli koko ajan herkässä.
Niskakin jaksoi yllättävän hyvin vaikka tottahan se kotiin tullessa osoitteli kivun merkkejä, mutta ei pahasti.
Joten voin vain todeta, että WAU!
Kiitoksia rakkaat.
Olette mahtavia! Ihania!
Olen enemmän kuin onnekas, kun kuulutte elämääni!
Pöllö kiittää ja kuittaa. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista