Lamaannuttavaa

Elämä tosiaan voi olla äärimmäisen lamaannuttavaa.
Blogini nimeksi varmaan pitäisi muuttaa "Sairaan muotoiltua" tai jotain muuta yhtä nerokasta.
Ei nimittäin tämä muotoilijan alku pääse hetkeen muotoilemaan yhtään mitään.
Neulonta, käsityöt ja oikeastaan kaikki mikä on pitänyt minut järjissään on kiellettyä.
Seuraavan kuukauden ajan minä olen.
En tee mitään.
Vain olen.
Voitteko kuvitella kuinka kauhea ajatus tuo on?
En saa tehdä mitään.
Minähän teen aina jotain.
Koko ajan käsissä on kutimet tai jokin muu väkerrettävä.
Aina.
Sormet oikein syyhyää päästä tekemään ja luomaan ajatuksissa pörrääviä ideoita.

Toisaalta, kuukausi on lyhyt aika verrattuna siihen, että voin halvaantua.
Neliraajahalvaus ei todellakaan ole meikäläisen kohdalla poissuljettu asia.
Lamaannuttava ajatus.
Selkäpiitä karmii.
Kunnon epätoivoitkut on päästelty kerran jos toisenkin.
Pelottaa niin pirusti.

Ajatuksissä pörrää ajatus: miksi?
Miksi minä?
Miksi juuri minä olen niin harvinainen ja niin pirun huono-onninen, että seuraavan kompastumisen jälkeen voin olla halvaantunut?
Voitteko kuvitella kuinka tarkkaan katson mihin astun ja miten.
Ei tee mieli halvaantua. Ei todellakaan.

Teen kaikkeni, että pysyn elämän ohkasissa naruissa kiinni.
Puristan niin kovasti, että rystyset on valkoisena.
Olen pistänyt pallot pyörimään ja tammikuussa menen Helsinkiin sellaisen rouvan vastaanotolle, että pitäisi alkaa tapahtumaan.
Minä en suostu elämään elämääni pelko persuuksissa.
En.
Minä en anna pelon lamauttaa ja pistää minua masentumaan.
En suostu.
Minä taistelen.
Oli se sitten kuinka epätoivoista, mutta ihmeitä tapahtuu.
Ehkä minäkin saan kokea ihmeen.
Ehkä saan nähdä Husbändin harmaantuvan rinnallani ja nähdä kuinka maailma muuttuu.
Lapsia emme voi saada, joten sekin asia on nyt sitten meidän puolesta päätetty.
Raskaaksi voin toki tulla, mutta synnytys vaiheessa salista poistuisi kaksi. Isä ja vauva.
Joten lapsia ei meille tule.
Ei ainakaan luonnollista reittiä.

Niin, että miksi?
Miksi kaikki tämä tapahtuu?
Olenko edellisessä elämässä ollut niin pirun paha?
Teinkö nuorempana niin pahoja juttuja, että ansaitsen tämän?
Vai onko se vain huonoa tuuria?
En usko.
Kaikelle on tarkoituksensa.
Ihmiselle annetaan juuri sen verran kuin se voi kantaa.
Niinkö se oli?
Aika vahva on sitten minun henkinen selkärankani.

Lamaannuttavaa.