Arki on täällä jälleen.
Mies on töissä ja minä rutiinieni kanssa kotona.
Niska on jälleen, vai pitäisikö sanoa edelleen, kipeä.
Panta nököttää kaulassa enemmän kuin on pois. Kenkkua.
Ilmojen vaihtumiset vetää niskan lihakset juntturiin ja sitä myötä koko paketti romahtaa.
Viime viikkoiset automatkatkin tuntuvat edelleen, en ehkä ole osannut rentouttaa niskaani tarpeeksi.
Kettujen kettu.
No, ei se auta. Rauhallisesti on eleltävä, koetettava rentoutua ja olla murehtimatta.
Tätä tämä elämä vamman kanssa on.
Jos tällaista ei olisi, niin enhän minä nytkään olisi kotona.
Rauhallisuutta ja rentoutumista eivät helpota muuttoasioiden pyörimiset mielessä.
Toki, onhan tässä kuukausi aikaa ennen kuin todellinen muutto on edessä, mutta koska tuleva kotimme on jo tyhjillään, niin sinne päästään kuljettamaan rompetta jo tuossa puolen kuun maissa.
Eli siis ihan kohta.
Jotain voisi siis pakata, sellaista mitä ei hirveämmin juuri nyt käytetä, mutta mutta.. sitten tullaan taas tähän perskuleen niskaan ja sen kuntoon. Juuri nyt ei pakata, ei tuunailla asioita uutta kotia varten (ne lasipurkit! Ja K-kirjain. Niin ja se arkku!) eikä tehdä juuri mitään muutakaan.
Nooo, pään sisällä muutto etenee hurjaa kyytiä, että sitten kun kroppakin suostuu toimimaan, niin ei enää tarvitse jappasta vaan pääsee suoraan toimintaan kiinni. :)
Tuli tässä muuten mieleen, että on ihmeellistä miten tällaiset suuret muutokset tuntuvat tapahtuvan aina syksyisin (kyllä, kuukauden kuluttua alkaa syksy. JIPII!). Ei siinä, ei se minua millään muotoa haittaa. Syksy on edustanut aina minulle uudistumista ja uuden alkua (koulujen alut yms.), joten muutto ei voisi tapahtua parempaan aikaan. Syksyisin meikäläinen saa aina ihmeellisen energisyyspuuskan, jolloin tuntuu ettei mikään pidättele ja kaikki on mahdollista. Mistä lie johtuu. Joitakin kesän loppuminen tuntuu ahdistavan, mutta ei minua, kaukana siitä. Ehkä se johtuu siitä, että vuoden allergisoivin aikakausi on vihdoin takana ja väsyttävät allergialääkkeet on sullottu kaapin perälle. Tai siitä, kun pelottavat seittejä rakentelevat mönkijät ovat kauvautuneet iljettäviin koloihinsa talvehtimaan. Tai siitä, että ilma on vihdoinkin viileää, mutta aurinko paistaa vielä kauniisti. Niin ja näin, mutta jännittävää silti miten tällaiset asiat tuntuvat aina ajoittuvan samalle vuoden ajalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista