Ehkäpä blogini epämääräinen määritelmä tulisi muuttaa kirjablogi muotoon.
Sen verran usein tulee hehkutettua opuksia. No, ehkä vielä mennään alkuperäisessä muodossa ja toivotaan, että juttua riittäisi myös muista aiheista. Sitä (ihmettä) odotellessa voin kuitenkin kertoa, että luinpahan (taas) hyvän kirjan. Ajatuksia ja mielipiteitä herättävän. Aiheensa puolesta saattaisi ensiluulemalta kuvitella sen olevan synkkä, mutta ei, ei se ole. Ennemminkin toiveikas ja toteava.
Mikä kirja se sellainen on?
Kirjaston tyrkkyhyllyssä oleva opus kiinnitti huomioni kivalla kannella ja takateksti teki lainauspäätöksestä lopullisen.
David Eaglemanin
pitää sisällään 40 lyhyttä kuvitteellista kertomusta (koska vielä kukaan ei ole tullut kertomaan totuutta, kai.) kuoleman jälkeisestä elämästä. Osa tarinoista on todellista tiedettä, toiset haavemaailmoita. Osa tarinoista oli kuin suoraan omista kuvitelmista, osa kuin päiväunia tai painajaisia.
Yhtälailla, kirja pisti ajatusrattaat pyörimään.
Ehkäpä me olemmekin mikrobeja tai taivas on kuin tämä maailma, mutta siellä on vain ne ihmiset jotka me olemme elämämme aikana kohdanneet. Ehkä me voimme valita mikä tai kuka seuraavassa elämässä olemme, mutta silloin tulee olla varovainen ettei käy köpösti sitä seuraavaa elämää ajatellen..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista