perjantai 10. tammikuuta 2014

Väsynyttä meininkiä

Viimeisimmästä postauksesta on aikaa. Pahoittelut siitä. 
Olen yrittänyt opetella lepäämään ja priorisoimaan asioita, jonka vuoksi blogi on joutunut hännän jatkoksi.

Kuntoutus Käpylässä on takana ja uusi arki edessä. 
Elämä on yhtä yritystä ja erehdystä. 
Lepääminen ja omien voimavarojensa mukainen eläminen on pirun vaikeita asioita.
...Kun tekisi mieli tehdä ja touhuta vaikken oikeasti jaksaisikaan.
Yliväsymys ja totaalinen uupumistila ovat arkipäivää. 

Päätehtävänäni nykyään on nukkua ja levätä. 
Kuulostaa ehkö taivaalliselta, mutta sitä se ei ole, koska en osaa sitä. 
Suorittajaminäni huutaa pää punaisena raivosta, kun en osaa jotain asiaa täydellisesti. 
Kapinoin ja käyn sisäistä kamppailua itseni ja vammani välillä. Kuulostaa jakomielitautiselta, mutta voin kertoa, että diagnoosini on kaikkea muuta kuin hulluus. Olen "vain" aivovammainen. 

 Aivoni ovat vialliset eivätkä ne ymmärrä, että nyt tartteis nukkua. Ei sitten millään. Vaikka luomet painavat tonnin ja silmiä kaihertaa; matelen eteenpäin kuin etana ja ajatukset tahmovat. 
Tiedän, että minun pitää nukkua, mutta en vain saa itseäni lepäämään. 
Aloitekyky on jäänyt yliväsymyksen jalkoihin.
Jos joskus pääsen pötkölleen niin aivoissa käy sellainen kuhina, että voi hyvät hykkyrät sentään... yritä siinä sitten nukahtaa tai pysyä unessa, kun muurahaismaisesti ajatukset kulkevat miljoonaa eri polkua pitkin ties minne. 

Välillä onnistun ja silloin on hymy herkässä. Oikeastaan onnistumisenhetkiä on ollut paljon enemmän kuin ennen kuntoutusta, joten suunta on selkeästikin oikea. Pitäisi vain muistaa olla itselleen armollinen ja antaa aikaa. 

Tiedän, että joulu meni jo, mutta tämä vain on niin ihana ja mieltä piristävä video.. Niin ja hei, jouluunhan on enää  11 ja puoli kuukautta... ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista